Tiesitkö, että viittomakieliä on satoja? – Suomenruotsi on uhanalainen viittomakieli
Tapahtuma kannustaa koko Suomea viittomaan Maamme -laulun 2.12. klo 13.
Tapahtuma kannustaa koko Suomea viittomaan Maamme -laulun 2.12. klo 13.
Mielenkiintoista taidetta on esillä Helsingin gallerioissa.
Maastohiihdon maailmancup jatkuu tänä viikonloppuna Norjan Lillehammerissa. Lauantaina ohjelmassa on perinteisen hiihtotavan sprintit. Naisten aika-ajossa nopeinta vauhtia piti USA:n Sadie Björnsen. Viime viikonloppuna Rukan sprintissä finaaliin hiihtänyt Krista Pärmäkoski oli toinen vain sadasosan verran Björnseniä hitaammalla ajalla. Venäjän Natalia Neprajeva jakoi Pärmäkosken kanssa kakkossijan.
Kotimaa
Politiikka
Suomen suurin potentiaalinen kannatus, ydinkannattajajoukko jaetulla kärkisijalla. Suomen toiseksi vetovoimaisin puoluejohtaja.
Aivan äkkiseltään ajateltuna kovin monelle ei varmasti tule mieleen, että puoluebarometrin tiedot viittaavat vihreisiin ja puheenjohtaja Touko Aaltoon.
Yhdessä unelmiin -dokumentti on valmistunut viime vuonna. Norjalaisveljekset Marcus & Martinus esiintyivät pari viikkoa sitten Suomessa ja tulevat taas Helsinkiin helmikuussa. Se todistaa, että kaksosilla on hurjasti faneja myös kotimaansa ulkopuolella, mutta vuoden 2015 alkuun saakka he olivat vielä kaksi aivan tavallista poikaa Troforsista. Teini-idoleiden menestys on tullut nopeasti. Viime vuonna valmistuneessa dokumentissa käydään läpi Marcus ja Martinus Gunnarsenin tarina aivan alusta asti. Читать дальше...
Ulkomaat
Presidentti Donald Trump
Yhdysvaltain viime vuoden presidentinvaaleihin liittyvässä Venäjä-tutkinnassa on saatu jälleen uusi käänne: amerikkalaismedian mukaan presidentti Donald Trumpin entisen turvallisuusneuvonantajan Michael Flynnin ja Venäjän suurlähettiläs Sergei Kisljakin kohutun tapaamisen taustalla oli presidentin neuvonantaja ja vävy Jared Kushner.
Opposition ehdokas syyttää istuvaa presidenttiä vaalivilpistä, mielenosoittajat sulkivat pääkaupungin ulostuloväylät tuliestein.
Nuorimies tunnusti tekonsa. Käräjäoikeus määräsi vain tuntuvat sakot, koska kaaharilla ei ollut tunnollaan vastaavia rikkeitä.
Janna Hurmerinta kertoo avoimesti avioeroprosessistaan sunnuntain Harkimot-ohjelmassa. Janna Hurmerinta vierailee sunnuntaina TV5:n Harkimot-ohjelmassa. Hän kertoo ohjelmassa avioerokipuilustaan. Jannan ja räppäri Junon, Jon Korhosen, uutisoitiin seurustelevan vuonna 2014. Pari muutti avoliitoon keväällä 2015 ja häitä vietettiin saman vuoden elokuussa. Janna haki eroa jo helmikuussa 2016 ja syksyllä 2016 avioero astui voimaan. Janna kertoo ohjelmassa erouutisoinnin olleen rankkaa hänelle. Hän kertoo selviytyneensä rankoista ajoista sillä... Читать дальше...
Yhdysvaltain suurin verouudistus 31 vuoteen laskisi veroja kautta linjan, mutta suurimman hyödyn siitä korjaisivat yritykset ja kaikkein rikkaimmat.
Patrik Laine oli tehokkaana, kun Winnipeg Jets nousi NHL:n läntisen konferenssin kärkeen 7-4-voitolla Vegas Golden Knightsista. Ottelu eteni päätöserään saakka tasatahdissa, mutta viimeisellä 20-minuuttisella Jets-laittoi pystyyn viiden maalin show'n. Laine syötti ensin upeasti Kyle Connorin 3-2-osuman, laukoi sitten itse tilanteeksi 4-2 ja syötti vielä hetkeä myöhemmin Nikolaj Ehlersin voittomaaliksi jääneen 5-2-maalin. 19-vuotias suomalaislaituri katkaisi samalla kolmen ottelun mittaisen kuivan kauden.
Arsenal ja Manchester United iskevät lauantaina yhteen Emirates Stadiumilla.
Real Madridin tähtihyökkääjä pelaa uransa heikointa vaihetta Espanjan liigassa.
Iltalehti vertaili glögijuomien sokerimääriä. Osassa yletyttiin jopa Coca-Colan ja energiajuomien tasolle. Coca-Colassa sokeria on 100ml annoksessa 10,4g ja useissa energiajuomissa 11g. Samoilla linjoilla kulkevat useimmat glögit, sokeritonta versiota lukuunottamatta.
Lauri Markkasen Chicago Bulls hävisi toisen tiukan pelin peräkkäin, kun Sacramento Kings oli lopulta etevämpi yhdellä pisteellä 107-106. Markkanen säkitti Kingsiä vastaan 14 pistettä ja repi viisi levypalloa.
Senaatti äänesti lauantaiaamun pikkutunneilla paikallista aikaa uudistuksen läpimenosta äänin 51-49. Yhdysvaltain senaatti on hyväksynyt republikaanisen puolueen verouudistuksen, kertoo uutistoimisto Reuters. Uudistus meni lauantain pikkutunneilla senaatissa läpi erittäin niukasti äänin 51-49. Vain yksi republikaani, senaattori Bob Corker, äänesti verouudistusta vastaan.
#Metoo-kampanja sai Suomessa vahvan lisätuen, kun yli tuhat kulttuurialan työntekijää julkaisi #kulissientakana-vetoomuksen. HS kysyy nyt, millä keinoin ahdistelulle saadaan stoppi.
Pohjois-Korean diktaattori rakentaa joukkotuhoasetta pankeista varastamillaan rahoilla. Lue koko juttu IL Plus -palvelusta. Sanomalehti New York Timesin mukaan Pohjois-Korealla on tuhansia hakkereita, jotka ovat kehittyneet erittäin taitaviksi. Maa käärii huijauksissa satoja miljoonia dollareita ja pystyy aiheuttamaan vakavia verkkosotkuja. Jotkut sanovat, että Pohjois-Korea hankkii neljäsosan ulkomaanvaluutastaan verkkohuijauksilla. Runsas vuosi sitten pohjoiskorealaiset hakkerit olivat vähällä... Читать дальше...
Kotimaa
Saattohoito
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoomuslaiset kansanedustajat Sari Sarkomaa, Sanna Lauslahti ja Sari Raassina ovat jättäneet hallitukselle toimenpidealoitteen saattohoidon kirjaamiseksi lakiin. Kokoomusedustajien mukaan ihmisten huoli hoidon ja hoivan laadusta elämän viimeisillä hetkillä on lisääntynyt.
Joulukuun ensimmäinen viikonloppu käynnistetään jälleen pikkuväen huumorin merkeissä. Matilda pohti 4-vuotiaana miksi Linnan juhlia järjestetään itsenäisyyspäivänä. Kerroin, että Tasavallan presidentti järjestää joillekin kansalaisille juhlat Suomen itsenäisyyden kunniaksi. Matilda tokaisi että: "Aah, se on sirkus missä on pellejä!" LK Poliitikkotietoa
Lääkityksellä oleva hiv-positiivinen ei tartuta. Jos vähänkään epäilet hivin mahdollisuutta, mene testiin. Mitä nopeammin testautat itsesi sitä parempi. Näin neuvoo 37-vuotias Marko, jolle 16 vuoden takainen hiv-diagnoosi oli shokki. Marko oli 16 vuotta sitten shokissa. Hän oli alkanut seurustella ensimmäisen poikaystävänsä kanssa, ja molemmat halusivat kondomitonta seksiä. Sitä ennen he päättivät kuitenkin testauttaa itsensä.
Ruotsin prinsessa Madeleinen tyylitaju ei petä. Prinsessalla ei liene pikkurahasta puutetta, sillä hän edusti Valentinon asussa prinssi Gabrielin ristiäisissä. Tukholmassa vietettiin perjantaina prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian kuopuksen, prinssi Gabrielin kastejuhlaa. Pojan täti, prinsessa Madeleine sai kunnian päästä pienokaisen kummiksi. Kolmatta lastaan odottava Madeleine oli pukeutunut päästä varpaisiin hempeän vaaleanpunaiseen asuun. Hänen yllään nähtiin vaaleanpunainen, polvien... Читать дальше...
Petteri Koposen vahva heittovire sai jatkoa, kun Barcelona kohtasi Euroliigan ottelussa Moskovan TsSKA:n. Koposen hyvästä iltapuhteesta huolimatta Barcelona koki tappion kuten myös Sasu Salinin Malaga.
Iltalehti uutisoi tiistaina pyhtääläisestä 18-vuotiaasta Julius Renlundista, joka sai ansiokkaan toimintansa myötä kutsun Linnan juhliin. Renlund oli mukana perustamassa Pyhtäällä toimivaa suosittua nuorisotilaa, mopotallia. Kuntalaisten suhtautuminen nuoriin muuttui merkittävästi positiivisemmaksi mopotallin perustamisen jälkeen. Pyhtään hyvinvointilautakunta päätti tiistaina pitämässään kokouksessa siirtää mopotallin toiminnan kunnan omaksi toiminnaksi. Taustalla kytee riita kunnan ja vapaaehtoisjärjestön välillä.