Naisiin kohdistuva väkivalta on pääasiassa piilorikollisuutta, joka tulee vain harvoin viranomaisten tietoon.
Max Verstappen otti ylivoimaisen voiton Bakun kaduilla.
Kaupunkilaiset rakensivat saunan Kemijoen rantaan. Kaupunki reagoi voimalla. Ensin tuli aita, käyttökielto ja 4 000 euron lasku. Sitten uhattiin 10 000 euron laskulla.
Kuuluisan poliitikkosuvun Rahul Gandhi syytti asiasta pääministeri Narendra Modia. Intian jättivaalit ovat perinteisesti olleet maalle ylpeydenaihe, jonka tuloksia puolueet ovat kunnioittaneet.
Käsityössä opetellaan elämässä tarvittavia tärkeitä kädentaitoja.
Ulkomaalaisille kotiapulaisille ja siivoojille pitäisi maksaa sama palkka kuin muille alan työntekijöille, sanoo sosiologian prosessori Lena Näre.
HS seuraa hetki hetkeltä Suomen miesten lentopallomaajoukkueen ja Belgian neljännesvälieräottelua lajin MM-kisoissa.
Puheenjohtaja Anders Adlercreutz ei sulje pois sitä, että hallitus päätyisi alkavalla viikolla vielä tunnustamisen kannalle.