Hekan asunnoissa asuu paljon lähes dementoituneita vanhuksia, joille nykyajan digiasiointi on vierasta ja tuntematonta.
Rahat antoivat liikemiehinä esiintyneet peitepoliisit.
Robbie Williams täytti illan stand upin lisäksi lainakappaleilla ja huumorikatkelmilla. Brittipopkonkarin omien laulujen anti jäi kahden tunnin ponnettomassa konsertissa vajaaksi.
Motocrossin maailmanmestaruus ratkesi sunnuntaina.
Ålands radion tuottajan Josefina Janssonin mukaan suomenkielistä musiikkia soittavaa radio-ohjelmaa ovat vastustaneet ennen kaikkea paikalliset poliitikot.
Lajiliitto haluaa suojella naisurheilijoita epäreilulta kilpailulta.
Satojen Teslojen orkesteri esiintyi Espoon Vermo-areenalla lauantaina. Autot muodostivat artisti Sanin musiikin ympärille äänimaiseman ja valoesityksen.
Kun kuolema tulee, me hajoamme palasiksi, joista olimme rakentuneet. Eikä mitään mene hukkaan.
Pikkuruiseen Tankavaaran kultakylään saapuu bussilasteittain turisteja, koska siellä voi huuhtoa kultaa. Glamour ja kimallus ovat kaukana, mutta huuhdonnasta on onnistuttu valjastamaan matkailuelämys.
Eteläsatama ei ole tällä hetkellä sitä, mitä se voisi olla: merellinen ja houkutteleva kaupunkilaisten yhteinen olohuone.