Tuomiot | Mies hakkasi kaveriaan kirveellä päähän
Käräjäoikeus oli hylännyt nelikymppisen miehen syytteen ja katsonut, että kirveellä iskeminen oli hätävarjelua. Hovioikeus oli eri mieltä.
Käräjäoikeus oli hylännyt nelikymppisen miehen syytteen ja katsonut, että kirveellä iskeminen oli hätävarjelua. Hovioikeus oli eri mieltä.
Elina Kataja on tarjonnut vuosien varrella sijaiskodin yhteensä 390 kissalle. Valtaosa niistä on ollut peräisin kissapopulaatioista.
Vantaan Hakunilassa ollaan innoissaan siitä, että alue voisi herätä henkiin ratikan myötä. Suuri osa pitää kuitenkin järjettömänä sitä, ettei ratikka kulkisi Helsinki-Vantaan lentoasemalle saakka.
Helmet-kirjastot näyttävät suosivan isoja kustantamoja.
Myös kirjakauppojen on sopeuduttava kulutustottumusten muutoksiin.
HIFK:n urheilupuoli on kaaoksessa.
Maajoukkueesta putoaminen ei ollut ainoa syy Mico Ahosen uran päättymiseen.
Grönroos kertoo, ettei ole keskustellut asiasta puheenjohtaja Riikka Purran kanssa.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ei ole poliitikko, joka määrittää maansa ulkopoliittista linjaa. Hän on karriäärivirkamies, joka toteuttaa sitä.
Minilaitetta voisi käyttää tiedonsiirtoon. Viive olisi satelliittia pienempi, koska laite leijuu ignorosfäärissä lähempänä maanpintaa.
The Paper -mokumenttisarjan miljöö on sanomalehden ankea toimitus.
HIFK:n toimitusjohtaja Ilkka Kortesluoma kertoo urheilujohtaja Janne Pesosen lähdöstä ja seuran tulevista suunnitelmista.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja ei osallistu Linnan juhliin eikä 612-kulkueeseen. Hän tarjoutuu puhujaksi johonkin tilaisuuteen, mutta jos kysyntää ei ole, hän menee koiriensa kanssa metsään.
Myös Kelan johtoryhmästä on tullut Kelan hallituksen puheenjohtajalle kriittistä palautetta. Puheenjohtaja Vertti Kiukas ei muista, että vastaavaa olisi tapahtunut aiemmin.