Kiina on ohittanut Yhdysvallat Etelä-Amerikan suurimpana kauppakumppanina, mutta Venezuelassa Yhdysvallat muistutti sotilaallisesta yliotteestaan.
Lausunnon mukaan Yhdysvaltain aseapua Israelille ei nykytodisteiden valossa tarvitse kuitenkaan katkaista.
Postin muutosneuvottelut voivat johtaa enintään 172 vakituisen työntekijän vähennykseen.
Manchester United on tarttumassa tuttuun vaihtoehtoon.
Kansainvälisen politiikan asiantuntija Hanna Ojanen näkee presidentti Stubbin puheen kansainvälisten sääntöjen rikkomisesta strategisena viestintänä.
Paikkoja nimeämällä voidaan vaikuttaa tietoisesti yhteiskuntaan. Nimillä voidaan kunnioittaa ja nostaa esiin, mutta niillä voidaan myös halventaa ja lyödä.
Moskovaan avattavat pohjoiskorealaiset ravintolat ovat näkyvä muistutus siitä, miten Venäjä ja Pohjois-Korea syventävät liittolaisuuttaan – myös sotilaallisen yhteistyön kautta.
Oseanian Formula Regional -kausi alkaa viikonloppuna.
Gettomasa ilmoitti elokuussa 2024 jäävänsä määrittelemättömän mittaiselle tauolle ja esiintyvänsä seuraavan kerran, ”kun rahat on loppu”.