Elon Muskin suunnitelma tekoälyn viemisestä avaruuteen on lennokas jopa yrittäjän omalla mittapuulla.
Lindsey Vonn joutui dramaattiseen tilanteeseen juuri ennen olympialaisia.
Tarjolla on kerrostalo Helsinginkadulta, koulu Puistolasta, ja huviloita Laajasalon merellisestä ympäristöstä.
Kiinan johtaja Xi Jinping osoitti, ettei kukaan Kiinan eliitistä ole enää turvassa. Armeijan puhdistukset uhkaavat jättää Xin asevoimat myötäilijöiden armoille.
14-vuotias yläkoululainen puukotti 60-vuotiasta kuvataideopettajaa useita kertoja Etelä-Ranskassa tiistaina.
Uhrien luvattu suojelu epäonnistui, eikä Trumpin hallinto onnistu lopettamaan salaliittoteorioita pimityksen jatkumisesta, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Pekka Mykkänen.
Nuoret miehet heittivät kranaatteja Israelin suurlähetystön lähellä lokakuussa 2024.
Ruotsalaiset filmitähdet pääsivät vitsailemaan suomalaisille, vaikka amerikkalaisten mielestä suomalaiset ovat hauskempia kuin ruotsalaiset.
Sdp valitsi Tytti Tuppuraisen yksimielisesti jatkokaudelle. Puhemies Jussi Halla-ahon mukaan eduskunnasta on syntynyt liian synkkä kuva.