Ydinaseet | Yhdysvallat ja Iran aloittavat neuvottelut, mutta odotukset ovat vaisut
Markkinat seuraavat tilannetta tarkasti, sillä vaakakupissa on muun muassa öljyn hinta.
Markkinat seuraavat tilannetta tarkasti, sillä vaakakupissa on muun muassa öljyn hinta.
Internet täyttyy tekoälyllä tehdyistä huumorivideoista, jotka eivät ole edes etäisesti hauskoja. Kahen kilon siikaa tekoäly ei olisi kyennyt keksimään, kirjoittaa Juuso Määttänen.
Asako Yuzukin romaani kuvaa japanilaisten naisten paineita rönsyilevästi, Silvia Hosseini kirjoittaa.
Opiskeluaikanaan Oona Airola lauloi Kaija Koota hääyleisölle. Nyt hän laulaa Kaija Koona elokuvayleisöille.
Sarah Dzafce menetti missikruunun, mutta häpeällisimmin toimivat poliitikot, kirjoittaa Leena Sharma.
Arkkitehtuuria esittelevä Rakkaani, kaupunki -sarja keskittyy pääasiassa sotien jälkeiseen, modernismille kumartaneeseen aikaan. Poimimme kiinnostavimmat tv-ohjelmat ajalle 6.2.–12.2.
Asevoimien eteläinen komentokeskus kertoi asiasta X-julkaisussa torstai-iltana paikallista aikaa.
Yhdysvalloissa ihmetystä herättänyt suomenpystykorva Sheldon viihtyy parrasvaloissa.
Matkustaja kertoo tanskalaiselle TV 2:lle tilanteen järkyttäneen.
Auton kuljettaja loukkaantui lievästi.