Varasto 2 -elokuvan traileri on julkaistu - näin vauhtikaksikko jää tullin haaviin viinoineen
Ensimmäinen Varasto-elokuva voitti Yleisö-Jussin ja kuului vuoden 2012 katsotuimpiin elokuviin. Nyt tarina saa jatkoa, sillä Varaston jatko-osan kuvauksia tehtiin viime kesänä.
- Pyörimme paljon Itä-Helsingissä, kuten Kontulassa, joka on kaunis ja idyllinen paikka. Ilmapiiri on rento ja tuntuu, että emme ole kuvauspaikoissa tiellä, vaan muutkin haluavat palata katsomaan, mitä vanhoille kavereille Rouskulle ja Raniselle kuuluu. Rouskun perhe on kuin Kontulan Kardashianit, elokuvan ohjaaja Taru Mäkelä kertoi kesällä Iltalehdelle.