Yle ja KSML: Kaupungit valmiita estämään työntekijöidensä pääsyn Yle Areenaan - syynä olympialaiset
Ainakin Hämeenlinna, Tampere ja Jyväskylä ovat rajoittaneet työntekijöiden pääsyä Yle Areenaan Pyeongchangin olympialaisten
vuoksi, kertovat Yle ja Keskisuomalainen. uutisoi keskiviikkona, että muutamat kaupungit ovat rajoittaneet työntekijöidensä pääsyä Yle Areenan verkkopalveluun, jotta tietoliikennemäärät eivät kasvaisi ongelmallisen suuriksi.
Räjähdysmäinen kuormituksen kasvu on johtunut olympialaisten seuraamisesta. Parhaillaan käynnissä olevat kisat järjestetään Etelä-Korean Pyeongchangissa, ja aikaeron vuoksi suurin osa kisatapahtumista ajoittuu Suomen aikaa aamuihin ja aamupäiviin.