Добавить новость
World News in Finnish
Новости сегодня

Новости от TheMoneytizer


Апрель
2018

Новости за 09.04.2018

Iltalehti.fi 

Nyt saa hetken nauttia, sanoi Tapparan tähti: ”Yhden oluen jokainen ottaa saunassa”

Kirvesrinnat hakevat kolmatta perättäistä kultamitalia. Tapparan leirissä ei enää nykyisin tarvitse finaalipaikoista suuremmin riehaantua, mutta maanantaiehtoona Hakametsän jäähallissa oli erityisen innokas tunnelma. - Yhden oluen jokainen ottaa saunassa. Mitään ei olla vielä voitettu. Tehdään hommat sillai, että voidaan sitä juhlimishommaa tehdä joskus myöhemmin, Tapparan tähtipelaaja Jan-Mikael Järvinen sanoi.

Iltalehti.fi 

Santa Cruz yritti ratkoa ongelmiaan - yritys epäonnistui ja kaikki peruttiin

Santa Cruz -yhtye on perunut kaikki tulevat keikkansa. Helsinkiläinen Santa Cruz keskeytti maaliskuussa yllättäen Yhdysvaltain kiertueensa. Solisti Archie Cruz avasi sanaisen arkkunsa Facebookissa ja kertoi, miten hänet oli tylysti lempattu bändistä kadulle. Ihan oikeasti kadulle, sillä Archien kertoman mukaan hänet heitettiin bussista ulos. Muut bändiläiset kertoivat myös jättäneensä yhtyeen.

Iltalehti.fi 

Pääkirjoitus: Hallitukselta lisärahaa työllisyyden hoitoon

Työlinja ja tarkka budjettikuri jatkuu kehysriihessä. Hallituksen neuvottelut vuosien 2019-2022 julkisen talouden suunnitelmasta alkavat Kesärannassa. Esitettyjen linjausten perusteella kehysriihessä ei ole odotettavissa suuria muutoksia hallituksen budjettilinjaan. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) ovat luvanneet lisärahaa lähinnä työllisyyden hoitoon. Lisäksi on väläytetty kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien, esimerkiksi velkaongelmaisten ja asunnottomien tilanteen helpottamista. Читать дальше...

Iltalehti.fi 

Katolla kävellyt henkilö aiheutti suuren pelastusoperaation Kotkassa - pelastustuslaitos ei löytänyt ketään

Katolla kävellyt henkilö aiheutti suuren pelastusoperaation Kotkan keskustassa maanantai-iltana. Lähistöllä ollut henkilö oli havainnut ihmisen kävelevän Kotkansaarella sijaitsevan kerrostalon katolla. Kymenlaakson pelastuslaitokselle tuli ilmoitus mahdollisesti katolla havaitusta ihmisestä kello 19.03. - Kuusi pelastuslaitoksen yksikköä ja kaksi ensihoidon yksikköä hälytettiin Kotkaan Kaivokadulle pelastamaan kerrostalon katolla havaittua henkilöä, kertoo päivystävä palomestari Toni Kuoppamäki.

Uusi Suomi 

Tappara finaaleihin – Uusi ennätys

Urheilu

Jääkiekko

Tappara teki suomalaista jääkiekkohistoriaa etenemällä kuudetta kertaa Liigan finaaleihin. Ratkaisevassa ottelussa Tappara voitti maanantaina Tampereella TPS:n jatkoerässä 6-5 ja vei ottelusarjan nimiinsä puhtaasti voitoin 4-0.

Iltalehti.fi 

Yksi tilasto kertoo paljon - TPS-tähti Eric Perrin ei säästellyt sanojaan: ”Todella karmeaa”

TPS teki Tappara-sarjassa yhden ylivoimamaalin. Tappara lähetti TPS:n jääkiekon SM-liigan pronssiotteluun voittamalla maanantaina jatkoerässä 6-5. Tappara eteni finaaleihin otteluvoitoin 4-0. Sekä TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen että SM-liigan ulkomaalaispelaajien kaikkien aikojen pistekärki Eric Perrin nostivat hävityn sarjan jälkeen esiin erikoistilanteiden merkityksen.

Iltalehti.fi 

Cardi B salaili pitkään raskauttaan - paljasti viimein muhkean vatsakummun TV-ohjelmassa

Rap-tähden raskaus on jo pitkällä. Yhdysvaltalainen rap-tähti Cardi B on tähän mennessä kieltänyt olevansa raskaana, vaikka mediat ovat saaneet sitkeitä uutisvinkkejä tulevasta perheenlisäyksestä. Nyt Cardi B esiiintyi Saturday Night Live -ohjelmassa ihonmyötäisessä valkoisessa leningissä, joka paljasti vauvavatsan. Räppäri esitti kappaleen Be Careful. Ihonmyötäisen asuvalinnan ansiosta katsojille ei jäänyt tähden raskaana olo epäselväksi. Cardi B:n miesystävä, räppäri Offset julkaisi ohjelman jälkeen twiitin... Читать дальше...

Uusi Suomi 

Kärpät armottoman tehoton – HIFK tasoihin

Urheilu

Jääkiekko

HIFK:n ja Kärppien välieräsarja on nyt 2-2 -tasalukemissa. HIFK voitti maanantaina Helsingissä 4-1. Kärpillä oli loistavia paikkoja, joita joukkue sössi urakalla.

HIFK nosti tasoaan lauantain tappio-ottelusta ja se riitti voittoon.

Iltalehti.fi 

HIFK-luotsi nauroi Joe Finleyn ulosajolle: ”Ihan vitsi! Säälittävyyden ja naurettavuuden rajamailla”

HIFK:n pakistoon palannut järkäle Joe Finley jakeli poikittaista mailaa Kärppien pelaajille, kun sekunnit kävivät vähiin. Finley antoi maalin edessä poikkaria Nicklas Lasulle ja heti perään vielä Jyri Junnilalle. Kellossa oli enää kymmenisen sekuntia ja tilanne taululla 4-1 HIFK:lle. Erotuomari Anssi Salonen oli pillinsä kanssa välittömästi puhalluspuuhissa. Hän osoitti Finleylle oviaukkoa: viisi minuuttia ja ulosajo.

Iltalehti.fi 

AL: Tampereella on käynnissä mystinen poliisioperaatio, jonka syytä ei paljasteta - paikalla poliisin lisäksi Rajavartiolaitoksen työntekijöitä

Kyseessä on jonkinlainen etsintäoperaatio. Tampereen Ildesjärvellä on ollut tänään torstaina meneillään Sisä-Suomen poliisin etsintäoperaatio. Asiasta kertoo . Mystiseksi operaation tekee se, ettei sen tarkoituksesta ole toistaiseksi tietoa. Paikalla on ollut poliisin lisäksi Rajavartiolaitoksen väkeä.

Iltalehti.fi 

Cheek hellittelee Otus-koiraa - fanit kiinnittivät huomiota koiran katseeseen

Räppäri hellittelee Instagram-otoksessa koiraansa Otusta. Rap-artisti Cheek, eli Jare Tiihonen hankki vuosi sitten Otus-nimisen ranskanbulldoggin. Hän esitteli uuden perheenjäsenensä faneilleen viime heinäkuussa, ja koira on ollut sittemmin tuttu näky tähden Instagramissa. Nyt artisti on julkaissut kuvan, jossa leikkii Otuksen kanssa. Otoksessa koira nojaa käsivarsiaan Cheekin jalkoja vasten ja tuijottaa kysyvästi kameraa. Cheek näyttää rapsuttavan lemmikkiä hymy kasvoillaan.

Iltalehti.fi 

TPS-veskarit hörppivät - valmentaja kommentoi: ”Totesimme yhteen ääneen, että nyt vaihdamme maalivahtia”

TPS vaihtoi neljännessä välieräottelussa maalivahtia kolmanteen erään. Tulos: Maali ensimmäisellä minuutilla omiin. TPS hävisi maanantaina neljännen välieräottelun Tapparalle jatkoerässä 5-6. Näin ollen Tappara eteni finaaleihin ja TPS:ää odottaa pronssipeli. TPS:n maalivahdit eivät onnistuneet maanantaina. Oskari Setänen ja Rasmus Tirronen hörppäsivät maalin mieheen.

Iltalehti.fi 

Häävieras kuumenee kuvaajan pakaroista Unelmahäissä - Morsian määrää pitämään kädet näkyvillä

Unelmahäiden tuusniemeläisen hääparin häissä sattuu ja tapahtuu. Juhlatunnelma alkaa olla huipussaan TV5:n Unelmahäiden tämänkertaisen hääparin, tuusniemeläisten Ulla ja Jani Happosen häissä. Satapäinen vierasjoukko on nauttinut juhlajuomia jo sen verran, että estot alkavat haihtua. - Anteeks, mutta ne oli niin mehukkaat! naispuolinen häävieras huudahtaa.

Iltalehti.fi 

Fortumin toiminta Irlannin veroparatiisissa laajenee

Fortum perusti viime vuonna Irlantiin kaksi uutta holding-yhtiötä aiemmin perustamansa Fortum Finance Ltd:n lisäksi. Fortum laajentaa entisestään verojärjestelyjään Irlannin veroparatiisissa. Yhtiö perusti viime vuonna maahan kaksi uutta holding-yhtiötä aiemmin perustamansa Fortum Finance Ltd:n lisäksi. Fortumin kaikkien kolmen Irlannissa toimivien rahoitusyhtiöiden vastuuhenkilöitä ovat olleet Fortumin verojohtaja Reijo Salo ja 32 muun yhtiön hallituksessa istuva Andrew Ryan. Peruste toiminnalle

Basket.fi (Suomen Koripalloliitto ry) 

Kouvot kaatoi Seagullsin puolivälieräavauksessa

Kouvolan Kouvot haki äärimmäisen tärkeän vierasvoiton puolivälieräsarjan avausottelussa Helsinki Seagullsia vastaan. Ottelua pitkään hallinnut Kouvot joutui vielä päätöshetkillä taistelemaan Seagullsin kiriä vastaan, mutta venyi lopulta 90-88 (52-43) -vierasvoittoon.

Iltalehti.fi 

Raiskaus ei ollut Somalimaassa rikos - asia muuttui nyt

Raiskaajat eivät enää selviä rahalla tai pakkoavioliitolla, vaan häkki voi heilahtaa 20 vuodeksi. Somalimaa on hyväksynyt historiallisen seksuaalista väkivaltaa käsittelevän lakipaketin. Näkyvin ja merkittävin muutos on raiskauksen lisääminen rikoslakiin. Tätä ennen kyseistä rikosta ei tunnettu. Somalimaassa sai siis raiskata käytännössä ilman rangaistusta liki kolme vuosikymmentä. Rikoslaissa oli määritelty erilaisia seksuaalirikoksia, mutta niiden määritelmät olivat niin kapeita, ettei niistä ollut hyötyä. Читать дальше...

Iltalehti.fi 

Leijonat sai ensimmäisen NHL-vahvistuksen MM-kisoihin!

Dallas Starsin nuori puolustaja Julius Honka on Leijonien ensimmäinen NHL-vahvistus tulevissa MM-kisoissa. Starsia läheltä seuraava toimittaja Sean Shapiro kertoi Twitterissä, että Honka vahvisti asian itse. Muita NHL-apuja Starsista ei Suomelle tihku, ainakaan puolustukseen. Shapiro twiittasi, että seuran toinen suomalaispakki Esa Lindell ei tällä tietoa ole lähdössä MM-kisoihin. Honka lähtee nyt toisiin MM-kisoihinsa. Hän edusti Leijonia ensi kertaa viime vuoden MM-jäillä Saksassa ja Ranskassa. Читать дальше...




Smi24.net — ежеминутные новости с ежедневным архивом. Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. Абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть —онлайн с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии. Smi24.net — живые новости в живом эфире! Быстрый поиск от Smi24.net — это не только возможность первым узнать, но и преимущество сообщить срочные новости мгновенно на любом языке мира и быть услышанным тут же. В любую минуту Вы можете добавить свою новость - здесь.




Новости от наших партнёров в Вашем городе

Ria.city
Музыкальные новости
Новости России
Экология в России и мире
Спорт в России и мире
Moscow.media






Топ новостей на этот час

Rss.plus





СМИ24.net — правдивые новости, непрерывно 24/7 на русском языке с ежеминутным обновлением *