Добавить новость
World News in Finnish
Новости сегодня

Новости от TheMoneytizer


Май
2018

Новости за 21.05.2018

Iltalehti.fi 

Pistoolinlaukaus ilmaan Helsingin Meilahdessa - poliisi otti kiinni neljä epäiltynä rähinästä

Poliisi on ottanut maanantain vastaisena yönä kiinni neljä ihmistä epäiltyinä ammuskelutapauksesta Helsingin Meilahdessa. Poliisin mukaan tapaus sattui Paciuksenkaarella myöhään sunnuntaina. Kello oli hiukan vaille puoliyö. Poliisi on ottanut kiinni neljä henkilöä. Epäillyt olivat ajautuneet kinaan ohikulkeneiden miesten kanssa Paciuksenkaarella. Yksi epäillyistä uhkasi vastapuolta, 1990-luvulla syntyneitä miehiä, teräaseella. Toinen puolestaan otti esiin käsiaseen ja ampui sillä ilmaan.

Iltalehti.fi 

Yle: Aku Louhimies kommentoi näyttelijöiden puheita - aikoo palkata psykologin kuvauksiin

Tuntemattomassa sotilaassa näytelleet Paula Vesala ja Marketta Tikkanen ovat julkaisseet Louhimiehen metodeja käsittelevän tiedotteen. Nyt Louhimies ottaa väitteisiin kantaa, mainitsematta ketään näyttelijää nimeltä. kertoo tänään julkaistussa jutussaan Aku Louhimiehen suhtautumisesta hänen työtään koskevan kritiikkiin. Tuntemattomassa sotilaassa näytelleet Paula Vesala ja Marketta Tikkanen lähettivät maanantaina tiedotteen, jossa he ilmaisevat tukensa kahdeksalle naisnäyttelijälle, jotka ovat kertoneet Louhimiehen työtavoista. Читать дальше...

Iltalehti.fi 

”Miehellä on pahanhajuinen hengitys” - naiset kertovat, miksei seksi kiinnosta

Riittääkö ystävyys ja yhteinen elämä parisuhteeksi? Videolla erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström kertoo, miten päästä kiinni orgasmivaikeuksien syihin. Naisten seksuaalinen haluttomuus on lisääntynyt, kertovat Väestöliiton FINSEX-tutkimukset. Haluttomuutta aiheuttavat tutkimuksen mukaan etenkin ruuhkavuodet, kun parit hoitavat lapsia ja luovat uraa.

Iltalehti.fi 

Vaarallisen aineen onnettomuus Oulussa - tulipalo tuotantohallin hartsaustilassa, lähettyvillä herkästi syttyviä liuottimia

Pelastuslaitoksen työntekijät saivat palon rajattua hertsaustilaan niin, että muu osa hallista kärsi ainoastaan savuvahingoista. Oulun Ruskon kaupunginosan Konetiellä sijaitsevassa tuotantohallissa syttyi tänään tulipalo hieman ennen kello 17. Kolmen tuhannen neliömetrin kokoisen hallin sisällä oleva sataneliöinen hartsaustila roihusi toistaiseksi tuntemattomasta syystä. - Jälkisammutustyöt ovat parhaillaan käynnissä, päivystävä palomestari Jarno Soisalo kertoo ja lisää, että kattorakenteita joudutaan purkamaan.

Iltalehti.fi 

Tapaus Aku Louhimies - ilmainen neuvo kaikille elokuva-alan ihmisille: Näin vältätte juupas-eipäs -tilanteet jatkossa

Aku Louhimies, Yleisradio ja osa suomalaisista naisnäyttelijöistä kiistelevät siitä, mitä tapahtui 11-20 vuotta sitten. Tavallista palkkatyöläistä tämän tason keskustelu säälittää ja jopa naurattaa. Riita Aku Louhimiehen ohjausmetodeista nousi jälleen uudestaan otsikoihin, kun hän antoi Ilta-Sanomille haastattelun. Haastattelussa hän kommentoi Ylen maaliskuussa julkaisemaa juttua, jossa ruodittiin ohjaajan työskentelytapaa sekä hänen tapaansa kohdella etenkin naisnäyttelijöitään. Ilta-Sanomien haastattelussa Aku kiisti muun muassa sen... Читать дальше...

Iltalehti.fi 

Yli 800 sairastui ja ainakin 11 kuoli syötyään myrkkysieniä Iranissa

Myrkytykselle ei ole olemassa mitään hoitoa. Yli 800 ihmistä on sairastunut Iranissa, kun he söivät myrkyllisiä luonnossa kasvavia sieniä. Toistaiseksi 11 ihmisen vahvistetaan kuolleen, kertoo Iranin uutistoimisto Tasnim. Uutistoimiston mukaan myrkytykselle ei ole olemassa mitään tehokasta hoitokeinoa. Kahdelle ihmiselle on tehty maksansiirto.

Uusi Suomi 

USA uhkaa ”murskata” Iranin

Raha

Iranin ydinohjelma

Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon mukaan Yhdysvallat tulee ”murskaamaan” Iranin, jos se ei muuta käytöstään Lähi-idässä.

Iltalehti.fi 

Anne Riihimäeltä pöllämystyi - taltioi videon minipossuun rakastuneesta koirasta: ”Kun se kinkun kanssa lähtee liikkeelle, se villiintyy”

Anne yllättyi törmätessään koiraan ja suurikokoiseen minipossuun tekolammen rannassa. Riihimäkeläinen Anne istui terassilla sunnuntaina iltapäivällä kello kolmen aikaan. Yhtäkkiä hän kuuli äänen, joka kuulosti aivan siltä, kuin koira olisi ravistellut turkkiaan. Läheisen tekolammen rannasta löytyi kuin löytyikin koira, mutta se ei suinkaan ollut paikalla yksin, vaan tullut paikalle minipossuystävänsä kanssa.

Verkkolehti  

TV-dokumentti: Tiedonlouhintaa ja kontrollia yli rajojen rikostutkinnassa

Ennen rikosta (Pre-Crime, 2017) on ylipitkä, mutta kysymyksenasetteluiltaan ehdottomasti katsomisen arvoinen saksalainen dokumentti. Siinä käsitellään yhteiskunnallisen kehityksen kannalta yhä keskeisemmiksi nousevia näkymiä ja käytäntöjä, jotka eivät tunne maantieteellisiä rajoja. Ohjaaja-käsikirjoittajia ovat Matthias Heder ja Monica Hilscher. Dokumentin nimi ja aihe viittaavat Philip K. Dickin novelliin perustuvaan Steven Spielbergin ohjaamaan scifi-jännäriin Minority Report (2002). Sen tulevaisuuden... Читать дальше...

Iltalehti.fi 

Kaikkiin ruotsalaiskoteihin jaetaan esite siitä, miten valmistautua sotaan - ”Me emme koskaan antaudu”

Hallitus lähettää esitteen 4,8 miljoonaan kotitalouteen. Ruotsin hallitus on aloittanut kansankodin sotaan ja kriiseihin valmistavan esitteen jakamisen. 20-sivuinen lähetetään Ruotsin jokaiseen 4,8 miljoonaan kotitalouteen. Esitteen esipuheessa kerrotaan, että sen tarkoitus on varmistaa, että kansa on paremmin varautunut kaikkeen vaaralliseen suurista onnettomuuksista sään ääri-ilmiöihin, kyber-hyökkäyksiin ja sotilaalliseen konfliktiin.

Iltalehti.fi 

Prinssi Oscar, 2, otti vastaan Ruotsin MM-kultajoukkueen kiekkopaidassa - pokaali yltää vyötäisille

Ruotsin kruununprinsessa Victorian perhe on ottanut vastaan MM-kisoissa voitokkaan Ruotsin joukkueen. Kaksivuotias prinssi Oscar edustaa tomerasti Tre Kronor -pelipaidassa Ruotsin hovin vastikään somessa julkaisemassa otoksessa. Prinssi on tavannut Ruotsiin maailmanmestaruuden pelanneet jääkiekkoilijat tänään maanantaina Kuninkaanlinnassa. Kultaisia mitaleita kaulassaan kantava joukkue ikuistettiin yhteiskuvaan kruununprinsessa Victorian, prinssi Danielin sekä heidän lastensa kanssa. Prinsessa Estelle... Читать дальше...

Iltalehti.fi 

Mitä Patrik Laineelle tapahtui pudotuspeleissä? Koko ketjulla todella karut tilastot: ”Olen turhautunut itseeni”

Patrik Laine sanoi kauden päättymisen jälkeen olevansa pettynyt pudotuspelisarjaansa Vegas Golden Knightsia vastaan. Patrik Laine kommentoi suoritustaan kauden viimeiseksi jääneen ottelun jälkeen. Lähde: Jets TV. Uransa ensimmäisiä NHL:n pudotuspelejä tahkonnut Patrik Laine vastaili sunnuntai-iltana rauhallisesti toimittajien kysymyksiin kauden päättymisen jälkeen. Vegas Golden Knights oli juuri voittanut läntisen konferenssin finaalisarjan viidennen ottelun 2-1 ja eteni Stanley Cup -finaaleihin otteluvoitoin 4-1.

Iltalehti.fi 

Lapsiperheissä stressataan kesälomasäätöjä: ”Apua ei saa, vaikka isovanhemmat eläkkeellä. Heille on tärkeämpää mennä mökille”

Äiti, onko jokavuotinen kesälomapalapeli aiheuttanut sinulle jälleen uusia harmaita hiuksia? Et ole yksin. Ilman isovanhempia tai muita sukulaisia kun mennään, on otettava lomat peräkanaa, eli 0 päivää yhteistä. Nihkeää on, mutta ei kannata miettiä sitä, koska edessä vielä aika monta kesää. Vaikea opettajien nähdä ongelmaa, kun itsellä 8-10 viikon lomat "Aikamoista aikatauluttamista tämä on"




Smi24.net — ежеминутные новости с ежедневным архивом. Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. Абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть —онлайн с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии. Smi24.net — живые новости в живом эфире! Быстрый поиск от Smi24.net — это не только возможность первым узнать, но и преимущество сообщить срочные новости мгновенно на любом языке мира и быть услышанным тут же. В любую минуту Вы можете добавить свою новость - здесь.




Новости от наших партнёров в Вашем городе

Ria.city
Музыкальные новости
Новости России
Экология в России и мире
Спорт в России и мире
Moscow.media






Топ новостей на этот час

Rss.plus





СМИ24.net — правдивые новости, непрерывно 24/7 на русском языке с ежеминутным обновлением *