Habib Nurmagomedovin isä ei hyväksynyt poikansa sekoilua: ”Minun sanktioni tulee olemaan paljon kovempi kuin UFC:n”
Habib Nurmagomedov saattaa pahimmassa tapauksessa menettää jopa mestaruusvyönsä.
Habib Nurmagomedov saattaa pahimmassa tapauksessa menettää jopa mestaruusvyönsä.
Jotkut kuvat ne vain onnistuvat huijaamaan aivoja. Kuvassa näkyy selvästi eri värejä. Kuvan keskikohtaa tuijottamalla se ikään kuin katoaa. Yleensä katoaminen tapahtuu jo noin minuutin tuijotuksen jälkeen. Katoamisen syy ei ole tarkalleen tiedossa. Jotkut arvelevat yhtenä syynä olevan se, että silmä hakee värien tasapainoa, jolloin osa väreistä muuttuu valkoiseksi.
Isäntä tappoi vieraansa kostean illan riidan jälkeen Moskovassa. Kuvituskuva.
Valtteri Filppulan tehot kauden kolmesta ottelusta ovat 2+1.
Anne Holmlund (kok) pyrkii takaisin kansanedustajaksi.
Conor McGregorin ja Habib Nurmagomedovin välinen skandaaliottelu päättyi venäläisen voittoon.
Urheilu
Jääkiekko
Jokerit palasi KHL:ssä lauantain surkean SKA Pietari-ottelun jälkeen voittojen tielle lyötyään maanantaina Minskin Dinamon 5-3. Ottelusta jäi tosin ikävä jälkimaku, kun Dinamo Minsk rupesi lopussa sikailemaan puhtaassa vahingoittamistarkoituksissa.
Putinin aikana ortodoksinen kirkko on vahvistanut asemaansa Venäjällä.
Putin-tavaroita myydään monissa turistiliikkeissä Pietarissa.
Berat Sadik pelasi viime kesäkuussa Romaniaa vastaan.
Tutkiva sivusto lupasi yksityiskohdat tutkimuksistaan julkisuuteen lähiaikoina.
”Aion harjoitella lisää ja ehkä saan uusintaottelun”, jalkapalloilija tuumasi.
Dakota Johnson on yhdysvaltalainen näyttelijä-malli.
Dakota Johnson on yhdysvaltalainen näyttelijä-malli.
Verkkoyhteisöpalvelun suosio on jäänyt laimeaksi ja yhtiö sulkee palvelun kuluttajilta.
Maanantain vastaisena yönä koko maa sai ihastella upeaa revontuliloistoa. Lukijat lähettivät Iltalehden toimitukseen toinen toistaan upeampia kuvia. Jos et itse ollut hereillä, voit ihastella yön väriloistoa tämän videon kautta.
Kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Petteri Orpon mielestä päättäjien on tehtävä sellaisia päätöksiä, jotka auttavat tavallista ihmistä vaikuttamaan omilla valinnoillaan.
Anatoli Chepiga (vas.) on Bellingcatin mukaan GRU:n eversti ja Alexander Mishkin työskentelee myös sotilastiedustelulle.
Suomen saunaseuran varapuheenjohtaja Ritva Ohmeroluoma nauttii kuumasta ja kylmästä. Sekä saunominen että avantouinti ovat lapsuuden perintöä.
Patrik Laine avasi NHL-kauden tehoin 1+1. Toinen ottelu ei tuonut lisäpisteitä.
Jorma Saarela teki todellisen hyvän työn.
Schoharien pikkukaupungin onnettomuus oli Yhdysvaltain vakavin liikenneturma lähes kymmeneen vuoteen.
Maunon ja Henriikan treffit jäivät pintapuoliselle tasolle.
Antti Törmäsen valmentama Biel on aloittanut kauden hyvin.