Valtteri Bottaksen ilmiömäinen voitto ei ollut sattumaa – suomalaisen ex-pomo huokaisi helpotuksesta: ”Minun on ollut vaikeaa seurata sitä”
Valtteri Bottas lähtee Bahrainin osakilpailuun MM-sarjan piikkipaikalta.
Valtteri Bottas lähtee Bahrainin osakilpailuun MM-sarjan piikkipaikalta.
Satu ja Mika selviytyivät parina viettelysten saarelta, mutta ajan myötä tuli ero.
Jolie esiintyy Marvelin omistajan Disneyn Maleficent: Mistress of Evil -elokuvassa vielä kuluvan vuoden lopulla.
Mestis-seura LeKi koki ikävän yllätyksen Rovaniemellä RoKi-ottelun jälkeen. LeKi-pelurit juhlivat Rovaniemellä 6–2-voittoa, minkä myötä joukkue eteni Mestiksen välieriin otteluvoitoin 4–2. Voitonjuhliin tuli ikävä sivumaku, kun LeKi oli lähdössä kotia kohti. Joukkueen bussista oli nimittäin puhkottu renkaat.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kävi viime viikolla Iltalehden haastattelussa.
Tuliko Iirolle ja Meijulle ero?
Etiopian lentoturmassa kuoli maaliskuussa 157 ihmistä. Lentoyhtiö Boeing on haastettu Yhdysvalloissa oikeuteen Etiopiassa tapahtuneen lentoturman takia. Haasteen tekijä on uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvalloissa asuva ruandalaissyntyinen perhe. Haaste on nostettu sen takia, että Boeing 737 MAX-koneen automaattiohjausjärjestelmässä oli vakavia puutteita.
Juan ”Diesel” Morel esiintymässä vuoden 2018 Mr. Olympia -kilpailussa.
Toimistorakennuksen tulipalo Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa vaati poliisin mukaan seitsemän ihmisen hengen ja ainakin 28 sai vammoja. Palo syttyi FR Tower -nimisessä rakennuksessa Dhakan liikekeskustan alueella. Moni ihminen jäi palon takia loukkuun rakennukseen, mutta tuntien pelastustöiden jälkeen palokunta pääsi paikalle ja suurin osa ihmisistä saatiin evakuoitua turvallisesti.
Maanantaiaamuna tapahtunut puukotus järkytti Porvoota marraskuussa 2017.
Vastaan tulee kestomenestyjä LP Viesti.
Kaisa Liski kertoo olevansa velkainen yrittäjä, jolla on asuntolainaa. Niinpä 700 000 euron korvausten maksaminen ei tule hänen mukaansa onnistumaan.
Maapallo on ihmeellinen ja upea paikka. Se on pohjoisen taivaista lumoutuneen revontulioppaan, Mika-Pekka Markkasen, kuvien sanoma.
Pitkä ja komea maajoukkueura päättyy vain 31-vuotiaana.
Antti Raanta palasi Arizonan harjoituksiin.
Mauno Koiviston kansliapäällikkönä toimineen Jaakko Kalelan mukaan kauhein hetki Koivistolle rintamalla oli ollut se, kun joutui odottamaan monikymmenkertaisen hyökkääjän saapumista riittävän lähelle.
Jemma Beale tuomittiin vuonna 2017 vankeuteen 10 vuodeksi.
Lauri Markkasen kausi päättyi mystiseen ongelmaan.
Senaattorien mielestä ulkoministeriön perustelut ovat ristiriidassa asiakirjojen kanssa.
Lounais-Ruotsin purupihkasta tehdyt dna-löydöt avaavat huikeita tutkimusmahdollisuuksia myös Suomen osalta. Kuvan kivikautisesta ”purkasta” näkyy selvästi hampaanjäljet.
Miia ja Veli-Pekka eivät päässeet matkalle yhdessä.
Matkakohde ilahdutti molempia. Yhteisiä mielenkiinnonkohteita ei löytynyt montaa.
Laura Huhtasaari kertio Satakunnan Kansalle olevansa peloissaan saamansa uhkauksen takia. Kuvituskuva.
Ely-keskukset ovat määrätietoisesti pyrkineet lisäämään asiakaslähtöisyyttä valvonnoissa.
Xiaomi esitteli puhelimen käytettävyyttä videolla.