Poliisi: Helsingin Koskelantiellä ampumisesta epäilty mies ilmoittautui itse viranomaisille
Poliisin mukaan epäilty tekijä ja asianomistaja tuntevat toisensa entuudestaan.
Poliisin mukaan epäilty tekijä ja asianomistaja tuntevat toisensa entuudestaan.
Jennife Aniston esiintyi upeana galaan punaisella matolla.
Andrea Leen ex-mies pakeni poliiseja vajaan vuoden sen jälkeen, kun häntä oli alettu epäillä pahoinpitelystä.
Entinen varapresidentti Joe Biden on ollut ennakkosuosikki demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi käytännössä koko ehdokkuutensa ajan.
Kommandopipoihin sonnustautuneet miehet tunkeutuivat yöllä velallisen asuntoon. Kuvituskuva.
Ari Folman ja David Polonsky ovat tuoneet traagiseen tositarinaan uusia kerroksia sarjakuvan keinoin.
-Työurani Virossa on varmasti ollut mielenkiintoisempaa kuin se olisi ollut Suomessa, Risto Vuorinen uskoo.
Jokereiden historiassa tuplahattutemppu on tehty kuusi kertaa.
Samsungin uusi The Sero televisio kääntyy katsojan halutessa pystyasentoon. Yhtiön kertoo suunnitelleensa laitteen älypuhelimia käyttäville nuorille, jotka tykkäävät katsoa ja kuvata pystyvideoita. Yhtiön tiedotteessa ei kerrota, koska televisioon saadaan ensimmäinen pystykuvaelokuva.
Jokereiden historiassa tuplahattutemppu on tehty kuusi kertaa.
Huumeiden maahantuonti on kasvussa. Muutos näkyy erityisesti kokaiinitakavarikoissa.
Kimmo Vehviläinen kertoi siirappia tihkuvassa päivityksessään olevansa rakastunut.
Ampumahiihtäjä Venla Lehtonen on ollut yli kuukauden sivussa.
Suomen kansallismuseon museot ja linnat ylsivät kaikkien aikojen kävijäennätykseen.
Kokonaispisteissä Aalto sijoittui 39:nneksi.
Haftar on yrittänyt saada haltuunsa maan pääkaupungin Tripolin viime vuoden keväästä lähtien. Tripolissa valtaa pitää Libyan kansainvälisesti tunnustettu hallitus.
45 autoa vajosi jäihin Venäjällä - ”se oli kuin domino-efekti” Vladivostokin edustalla saaressa Pietari Suuren lahdella joukko pilkkijöitä joutui eilen sunnuntaina pulaan. Kalastajat olivat lähteneet syvemmille vesille, mutta jättäneet autonsa toistensa viereen parkkeerattuina lähelle rantaa. Kun he palasivat takaisin, autot olivat vajonneet jään läpi.
Sosiaalisen median artistihuijaukset laajenivat koskemaan myös Eppu Normaalia.
Näin vuosi sitten: Kanadan maalivahti Michael DiPietro on lyöty. Nuoret Leijonat juhlii MM-puolivälierän jatkoaikavoittoaan.
Tytön mukaan äiti lisäsi suolaa vain hänen ruokaansa, ei muiden perheenjäsenten. Kuvituskuva.
Ulkoministeriön erityisasiantuntija Kirsi Heinonen ottaa yliökirjoituksessaan kantaa EU:n kilpailukykyyn maatalousalalla. Geenieditointia hyödynnetään jo eri puolilla maailmaa.
Lepakot sijoitettiin peltiseen kartioon, jokaiseen mahtui reilut 1 000 siivekästä.
Peter Regin saa onnittelut maalistaan Jesse Joensuulta, joka kasvatti pisteputkensa seitsemään otteluun annettuaan Reginin maaliin kakkossyötön.
Chelsean puolustaja Antonio Rudiger kertoi kuulleeensa apinahuutoja.
Kaasu on poliittista. Se näkyy innossa, jolla näinä päivinä Euroopassa ja sen lähialueilla avataan kaasuputkia ja tehdään sopimuksia uusista hankkeista.