Hollywoodin julkkispari toimii esimerkkinä - matkalta palannut kumppani eristykseen, lapset ja vaimo käyvät ikkunan takana
Dax Shepard ja Kristen Bell ovat molemmat näyttelijöitä.
Dax Shepard ja Kristen Bell ovat molemmat näyttelijöitä.
Tämä kuvituskuvan vasa ei liity uutisen hirvipopulaatioon.
Alina Zagitovan vitsi ei uponnut faneihin.
Monessa suomalaiskodissa itketään nyt poikkeuksellisen paljon.
Jos Bakun kisa siirtyy, olisi kauden avaus ohjelmassa 14. kesäkuuta Kanadassa.
Unkaria vuodesta 2010 johtaneen pääministeri Viktor Orbánin kriitikot arvelevat, että kyseessä on Orbánin yritys pönkittää omaa valtaansa Unkarissa entisestään.
Belgian terveysministeri Maggie De Block on joutunut huumorisivuston pilan kohteeksi. Vitsi on kuitenkin lähtenyt elämään sosiaalisessa mediassa omaa elämäänsä valeuutisena.
Holundin lenkkiin meni 11 tuntia ja 23 minuuttia.
Ylläksen latuverkosto on 330 kilometriä, joten koronaturvavälilläkin lääniä riittää.
Helsinki-Vantaan lentoaseman lähtöaula tyhjeni viikko sitten. Kaikkea matkustamista pyydetään nyt välttämään koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Sayaka Muratan Lähikaupan nainen -kirja kertoo yhteiskunnan luomista rooleista, johon ihmisiä yritetään survoa vaikka väkisin.
S-Pankin strategi Lippo Suominen sanoo, että käänne vaatisi koronaviruksen hallinnasta hyviä uutisia.
Madridissa syntynyt Domingo muutti jo lapsena Meksikoon. mukaan Domingo on parhaillaan Meksikossa. Kuva on viime vuodelta Saksasta.
Ilveksen Janne Sakselalla on takanaan kolme polven eturistisideleikkausta ja polvikierukan parsinta.
Suomessa on todettu vuorokaudessa 105 uutta koronavirustartuntaa. Suomessa on todettu sunnuntaihin 22. maaliskuuta mennessä 626 uuden koronaviruksen (COVID-19) aiheuttamaa tautitapausta. Määrä on kasvanut lauantaista 105 tartunnalla. Virus on aiheuttanut Suomessa tähän mennessä yhden kuoleman. Tartuntamäärä perustuu laboratoriovarmistettuihin lukuihin, jotka Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kerännyt suoraan sairaanhoitopiireiltä.
HS kuvasi lauantaina sesonkikauden viimeisen illan menoa Ylläksellä.
Teemu Selänne vaatii kovempia otteita Suomeen.
Kurjenrahkan kansallispuisto seitsemän kunnan rajalla vetää väkeä niin, että se on noussut ykköseksi Suomessa, kun katsotaan kävijämäärien kasvua.
Sekä Elian Web, Grainfield Aiden että Religious arvottiin ensi lauantain Solvallan finaaleihin takariviin.
Tomi Björck omistaa useita ravintoloita Australiassa ja Suomessa.
Sari ja Pasi Kaukoranta ovat nyt kotimatkalla Palm Beachin kaupungista Floridasta takaisin Suomeen. Vaikka koronaviruspandemia varjosti matkantekoa, loma oli silti antoisa.
Selänne vaatii kaiken muun paitsi kauppojen ja apteekkien sulkemista.
Tänä talvena Etelä-Suomessa on tarvinnut sateenvarjoa enemmän kuin talvivaatteita. Aikaisempina vuosina kylmyyden ja tuulen yhteisvaikutus on yltynyt hyytäväksi koko maassa.
”Rohkeat” tarjoavat koronakriisin vuoksi helikopterirahaa, valtion apua ja eurobondeja omasta puoluekannastaan piittaamatta.