Tiger King -sarjasta tuttu Carole Baskin nähdään Amerikan TTK:ssa – tiikerit mukana ensimmäisessä esityksessä kappaleen muodossa
Carole Baskin tuli tutuksi Tiger King -sarjasta.
Carole Baskin tuli tutuksi Tiger King -sarjasta.
Ähtäriläisellä metsäkoneyrityksellä Jykylä & Pojat Oy:llä on vahva kokemus metsäalalta ja monenlaisista vuosista. Viime talvikausi kuitenkin koetteli alaa tavalla, ettei yrittäjä Jorma Jykylä muista vastaavaa. Pitkään alalla toimineena hänen ykköshuolenaan on kuitenkin, mistä alalle saadaan ammattitaitoisia kuskeja
Jokerit ja Neftehimik Nizhnekamsk kohtasivat Helsingissä keskiviikkona. Tämän jälkeen Neftehimikistä paljastui koronavirustartuntoja.
Uusiokäyttöä. Tämä turkkilaisen Corendonin Boeing 747-400 -matkustajakone sai toisen elämän hotellina Hollannin Badhoevedorpissa vuonna 2019.
Prinssi Harrylle on ollut erityisen kova pala luopua armeijaan liittyvistä kunnianosoituksista.
Mohamed Salah teki kolme maalia.
Heidi Niemen ura on kulkenut kurikkalaisen kyläkoulun näyttämöltä Hollywood-tähtien rinnalle.
Mies potkaisee kyynelkaasukanisteria poliisien ja pakolaisten välisessä yhteenotossa Lesboksen saarella.
Runkosarjankin voittanut Kuopio Steelers juhli Vaahteraliigan voittoa. Kuopio Steelers on amerikkalaisen jalkapallon uusi Suomen mestari. Steelers voitti Vaahteraliigan finaalissa lauantaina runkosarjan kolmanneksi sijoittuneen Helsinki Wolverinesin. Ottelu päättyi Steelersin 21–0-voittoon. Samalla katkesi Helsinki Roostersin peräti kahdeksan vuoden mestaruusputki. Roosters ei päässyt tänä vuonna runkosarjasta jatkoon.
Ajat, jolloin tupakka kärysi kuskien suupielissä, ovat historiaa. F1-kuljettajat ovat rautaisessa kunnossa olevia urheilijoita, vaikka myytti ”pelkästä ratin kääntämisestä” elää joissakin piireissä sitkeänä. Valtavien G-voimien vuoksi lihasten täytyy olla tikissä, jotta suorituskyky ei kärsi pitkän kilpailun aikana tippaakaan. Esille nostetaan usein niskalihakset, mutta korkea vaatimustaso koskee koko kroppaa.
Minna ja Tiia on nimetty häätöäänestykseen.
IIHF tiedotti kahdesta dopingkärystä.
MT-Jahtikuksan kolmas jakso alkaa petit basset griffon vendéen -rotuisten koirien vauhdikkaalla valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden ajolla Paraisilla.
Heidi’s Bier Bar -baareissa on ilmennyt korona-altistumisia.
Kolmas sija on yksi uran parhaista Euroopan-kiertueella.
Ahmaa tapaa harvoin Suomen luonnossa, koska se on erittäin uhanalainen laji. Tämä ahma kulki Jämsänjoella huhtikuussa 2017.
Bottas oli pettynyt mies Mugellon lauantai-iltapäivässä.
Lihan vienti on pysähtynyt ASF:n takia jo useisiin EU:n ulkopuolisiin maihin.
Pitääkö taidetta tehdä taiteen vuoksi vai maailman parantamiseksi? Ikuisuuskysymys nousee aina uudestaan esiin uusin tavoin.
Tunnettu virolainen sijaisäiti tuomittiin kasvatuslastensa kurittamisesta. Kuvituskuva.