Syöpää sairastava Antti Törmänen kertoo äärettömän raskaasta vuodestaan: ”Taistelen elämästäni ja olemassaolostamme perheenä”
Antti Törmänen valmensi Helsingin IFK:ssa ennen kuin siirtyi Sveitsiin.
Antti Törmänen valmensi Helsingin IFK:ssa ennen kuin siirtyi Sveitsiin.
Sisäministeri Maria Ohisalon mukaan pelkona on nyt, että Vastaamon asiakkaiden tietoja voidaan julkaista myös muilla alustoilla kuin Tor-verkossa. Arkistokuva.
Habib Nurmagomedov päätti uransa.
Nona ja Marjatta lähtevät BB-talosta.
Vuoristo-Karabahin konflikti on pitkäaikainen, ja taistelut puhkesivat uudelleen noin kuukausi sitten.
TTK:ssa tanssittiin tällä viikolla Halloween-teemalla.
Ohisalo korosti toimittajille pidetyssä puhelinkonferenssissa, että hallituksessa tietomurto otetaan erittäin vakavasti.
Aito valomiekka. Kanadalaisen Hacksmith Industriesin johtaja James Hobson esittelee keksintöään.
Jesse Markinin ja Claudia Ketosen taival TTK:ssa päättyy.
Temppua oli seuraamassa suuri joukko ihmisiä.
Koronavirustartuntoja ilmoitettiin 196 uutta tartuntaa.
Suomalaiset yöpyivät vuokramökeissä viime kesänä lähes miljoona yötä. Määrä on 52 prosenttia edelliskesää suurempi.
Kale Puonti on tehnyt pitkän uran poliisina, mikä näkyy uudessa romaanissa arkisina yksityiskohtina. Kirjan rakenne on kuitenkin valitettavan hajanainen.
Räikkönen jäi loistavasta avauskierroksesta huolimatta lopulta ilman pisteitä Portugalin F1-osakilpailussa.
Tällaisena et ole Virpi Sarasvuota aiemmin nähnyt.
"Vaikka Klubilla vannotaan kotimaisen kalan nimeen, tässä annoksessa kala oli turskaa niin kuin sen perinteisesti kuuluukin."
Psykoterapiakeskus Vastaamo joutui tietomurron ja kiristyksen uhriksi. Kuvituskuva.
Kun Euroopan maat ovat sulkemassa Kiinaa pois 5g-verkoistaan, kyse on luottamuksesta. Sitä ei ole.
Sami Sykön ja Ansku Bergströmin salsa ei vakuuttanut tuomareita TTK:n sunnuntai-illassa.
Kimi Räikkönen oli liekeissä Algarven radalla Portugalissa.
Toimivaa koronarokotetta odotetaan kuin kuuta nousemaan.
HS:n haastattelemat tietomurron uhrit puhuvat tapahtuneesta omilla nimillään, koska haluavat osoittaa muille uhreille, ettei tapahtunutta tarvitse hävetä.