Johannes Kläbo lähti nauraen pankkiin – myös Iivo Niskaselle tuhti potti
Johannes Kläbo on rahamies.
Johannes Kläbo on rahamies.
Hannele Lauri joutui luopumaan rakkaasta Nancy-koirastaan. Kuva vuodelta 2020.
"Maailmassa on entistäkin tärkeämpää tietää, milloin kiiruhtaa, milloin malttaa."
Sekä kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia ovat saaneet kolme rokoteannosta.
Aluevaaleissa on kyse ihmisten sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista.
Louise Lindström (oikealla) kaatui Tourin päätöskisassa.
Maakaasun sisältävä EU-komission taksonomiaesitys ohjaa uutta rahaa menneisyyden energiaratkaisuihin.
Naapurin espoolaisasiakas teki samoille tuotteille vertailutilauksen verkossa, eroa tuotteilla oli yhteensä vain euro tai kaksi.
Suurin osa taidealan opiskelijoista on muita kuin miehiä, mutta miehet tuntuvat silti saavan eniten tilaa Ruotsin taidekentällä. Galleria Misschiefs on tarttunut ongelmaan.
Samaan aikaan henkilökuntaa on poissa töistä enemmän kuin koskaan. Moni on saanut koronatartunnan vapaa-ajalla tai joutunut karanteeniin.
– Jos tilanne ja mielipiteeni muuttuu, niin ilmaisen senkin selkeästi, Niinistö sanoo.
Järvisen mukaan huolestuttavaa viestiä kuulee nyt sekä kunnista että sairaaloiden eri yksiköistä.
95-oktaanisen bensiinin hinta hipoo jo 1,9 euroa monella asemalla, eikä metropolin alueella kukaan ole aloittanut hintasotaa.
Ekonomisti Juha Itkosen mielestä pörssissä päiväkauppaa käyvistä sijoittajista ei ole enempää hyötyä kansantaloudelle kuin huumekauppiaista. Pelkkä itsensä työllistäminen ei riitä. Parempi olisi olla jopa työttömänä.
Poikkeuksena ovat ulkotapahtumat, joita voitaisiin esityksen mukaan järjestää lauantaista alkaen.
Igor ja Grichka Bogdanoffin ulkonäkö kohahdutti Cannesin punaisella matolla vuonna 2018.
Johannes Kläbo ja Iivo Niskanen menestyivät Tour de Skillä.
Menestyksekäs Bonus Diamant muutti Hannu Tikkalan talliin. Hänellä on treenissään myös mielenkiintoinen lämminverivahvistus.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Aller Studios erikoistuu julkisuudesta tuttujen henkilöiden reality-sarjoihin, true crime -genreen ja viihdeformaatteihin.
Yhtiö vahvisti saaneensa viranomaisilta käskyn tuhota 39 rakennusta keinotekoisella Ocean Flower -turistisaarellaan kymmenen päivän sisällä.
Talvipyöräily Helsingissä vaatii pitkää pinnaa. Helsingin keskustassa sulaa parhaillaan kasa, johon ongelmat tiivistyvät.