Ruotsi | Ryöstäjät tunkeutuivat kouluun ja pakottivat lukiolaiset antamaan pois tietokoneensa Västeråsissa Ruotsissa
Poliisin mukaan ohikulkija yritti pysäyttää ryöstäjät koulun ulkopuolella, ja hänet pahoinpideltiin.
Poliisin mukaan ohikulkija yritti pysäyttää ryöstäjät koulun ulkopuolella, ja hänet pahoinpideltiin.
Hallitus on sitoutunut päättämään julkista taloutta vahvistavista työllisyystoimista 15. helmikuuta mennessä.
Jussi Olkinuora on oireettomana eristyksessä.
Oikeuden mukaan turvapaikanhakija saattoi joutua kotimaassaan jopa hengenvaaraan.
Nicolas Cherchel (edessä) raivostui menetettyään tyttärensä lapsen äidin huostaan ja surmasi lapsen leikkipuistossa vuonna 2017.
Naisleijonilla on todella takkuista.
Ranskan presidenttiä Emmanuel Macronia on syytetty omahyväisestä sooloilusta Venäjän suuntaan. Ennen maanantaista Moskovan-vierailua syytöksille oli laihanlaisesti katetta, mutta totuus selviää vasta Putinin tapaamisen jälkeen, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski.
Sveitsi teki ensimmäisen maalinsa kahden pelaajan ylivoimalla.
Onnettomuuspaikka sijaitsee lähellä Tuusulanväylän liittymää.
Anni Kärävä eteni viimeisenä jatkoon menijä finaaliin freestylen big airin karsinnasta.
Stora Enso Oulun tehtaalle oli 2020 valmistumassa paperikoneen muutostyö kartonkilinjaksi.
”Onnellisten saarten” idyllinen kahvila siirtyi tunnetun leipurin käsiin.
Jussi69 kertoo viihtyneensä nuorena koulunpenkillä kavereiden takia.
Sähköpostivastauksessaan pääministeri Marin toteaa, että nykyisen lainsäädännön mukaan tartuntatautien torjunnan yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta on STM:n vastuulla.
Koska Jussi Olkinuora vapautuu karanteenista?
Mikael Pyyhtiä iskee takatolpalta TPS:n avausmaalin HIFK-vahti Michael Garteigin taakse.
Naisleijonat on aloittanut Pekingin olympiaturnauksen kolmella peräkkäisellä tappiolla.
Edellisen metsästysvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna saalismäärä on nyt yli 100 eläintä suurempi.
Annika Leino polkaisi Convoyn käyntiin somessa, mutta kiistää olevansa mikään liikkeen johtaja. Perjantaina hän kertoi Iltalehden suorassa lähetyksessä tapahtuman alkaneen odotetusti.
Leijonat kertoo Instagram-tilillään miten Jussi Olkinuora kyyditettiin ambulanssilla koronaeristykseen.
Kulttuurialan tapahtumien kysyntä on lisääntynyt viime aikoina, mutta ratkaisevan lähtökäskyn antavat aluehallintovirastojen ohjeistukset.
Suomi hävisi Sveitsille olympiaturnauksen kolmannessa ottelussa.
Selvityksen mukaan yhtiöt pystyvät vähentämään hiilidioksidipäästöjään vain 40 prosenttia aiemmin lupaillun sadan prosentin sijasta.