Kommentti: Inflaatiopeikko ryömi kolostaan – ja sinä voit köyhtyä
Suomen Pankki muistutti inflaation vaaroista legendaarisella inflaatiopeikolla 1990-luvulla.
Suomen Pankki muistutti inflaation vaaroista legendaarisella inflaatiopeikolla 1990-luvulla.
Niklas Friman luutii toista kautta Jokerien puolustuksessa.
Lumi itsessään ei ole meressä ongelma, mutta auratun lumen sisältämät roskat ovat.
Eevi Teittinen sai esikoisensa marraskuussa.
Koronarajoitukset poistuivat Ruotsissa keskiviikkona. Hallitus esittää, että covid-19-tautia ei enää katsottaisi yhteiskunnalle vaaralliseksi.
Greendeli-tuotemerkin tuotteista salaatit on jo tällä hetkellä valmistettu Helsingin Kivikossa.
Red Bull esitteli RB18-autonsa virtuaalisesti.
Jorma Kontion ohjastama ja Kontion perheen oma kasvatti La Verite tuupertui Solvallan keskiviikkoillan kakkoslähdössä radan pintaan ensimmäisen takasuoran lopussa, eikä hevosen henkeä pystytty pelastamaan.
Bitcoinin arvon kehityksestä käydään jatkuvaa arvailua.
Puoliso Juho Mikkonen toimii Kerttu Niskasen (vas.) valmentajana.
Julkkikset suuntaavat taas kisaamaan vanhan ajan maatilalle Nelosen televisio-ohjelmassa.
Kurt Zouman rääkkäämät lemmikit otettiin huostaan.
Kremlin mukaan Ukrainan kriisin ratkaisemiseksi on ilmassa ”positiivisia merkkejä”. EU:n Borrell: Macronin Venäjän-vierailu oli tärkeä, mutta ei saanut aikaan ihmeitä.
KooKoon Toni Suuronen pelasi vasta kauden kolmannen ottelunsa ja teki toisen ja kolmannen maalinsa.
Osapuolet olivat erimielisiä esimerkiksi palkankorotusten suuruudesta.
Sekava Frida Karlsson piti lauantaina taluttaa pois maalialueelta.
"On tavattoman naiivia vastustaa Nato-jäsenyyttä sillä perusteella, että eihän meitä mikään uhkaa.”
Muut työntekijäjärjestöt arvostelivat kovin sanoin Akavan puheenjohtajan lausuntoja. Sture Fjäder muun muassa esitti virheellisesti, että kilpailukykysopimuksen tuomat maksunkorotukset palkansaajille olisi jo peruttu.
Hollannissa keinohedelmöityksellä alkunsa saaneilla lapsilla on vuodesta 2004 asti ollut oikeus saada selville biologinen isänsä.
Rosa Pohjolainen ja Erika Pykäläinen joutuivat keskeyttämään ensimmäisellä kierroksella alppihiihdossa.
Frans Nielsen veti pidemmän korren rangaistuslaukauksesaan. Taipumaan joutui Tshekin maalivahti Simon Hrubec.
Euroopan komission luonnosta taksonomian ympäristökriteereistä voi odottaa loppukeväästä.
Poliisi kiittää Twitter-ilmoituksen jakamisesta.
Ulkoiset ja sisäiset paineet pakottavat perussuomalaiset ottamaan selkeämpiä kantoja.