Ministeri Tytti Tuppuraisella korona
Ministeri Tytti Tuppurainen (sd) työskentelee etänä vointinsa mukaan.
Ministeri Tytti Tuppurainen (sd) työskentelee etänä vointinsa mukaan.
Markus Granlund oli olympiafinaalissa kaatamassa venäläisiä.
Suomen Pietarin-pääkonsulaatista kerrotaan, että Suomen edustustot Venäjällä ovat erityisesti maanantaista alkaen saaneet runsaasti kyselyjä ja yhteydenottoja, joissa on tiedusteltu liikenneyhteyksistä Venäjältä Suomeen.
Ilpo Härmäläisen ruumista on etsitty Airistolla laajassa viranomaisten yhteistyössä.
Järjestö ehdottaa, että energiaturvetuotannon edellytyksiä pitäisi tarkastella ensi lämmityskauteen varautumisen takia.
Matkustajalaivat ovat olennainen osa Suomen merirahtia. Ne kuljettavat esimerkiksi ruoka- ja lääkelastissa olevia rekkoja. Laivayhtiöiden johtajat eivät spekuloi Venäjän hyökkäyksen vaikutuksia liikennöintiin.
Perttu Repomaa edusti Suomea Pekingin talviolympialaisissa helmikuussa.
Poliisi epäilee, että vainaja on joutunut henkirikoksen uhriksi.
Sekoittaako mahdollinen lumentulo sotaa Ukrainassa? Kuvituskuva.
Kevään MM-kotikisojen suuret mainoslakanat riisuttiin keskiviikkona hallin seinästä.
Harvinainen lehtipuuvaltainen metsä kätkee sisäänsä liito-oravan elinpiirin ja arvokkaan sinivuokkotyypin lehtokuusikon. Lahdenpohjukka taas on tärkeää viitasammakon, kahlaajien ja täplälampikorennon elinaluetta.
Entisestä Hartwall-areenasta on tullut rasite suomalaiselle jääkiekkoilulle.
Max Verstappen voi hymyillä matkalla pankkiin.
Lentoyhtiö arvioi myös Kiinan ja Etelä-Korean lentojen mahdollisia uusia reitityksiä.
Sosiaalisessa mediassa liikkuu viestien taustalla paljon tietoa, jota voi käyttää hyväksi sodassa.
Teemu Huuhtanen täytti viime marraskuussa 50 vuotta.
Hartwall kertoi keskiviikkoaamuna, että yhtiö on irtisanonut markkinointiyhteistyösopimuksen Helsinki-areenan kanssa.
Pääministeri Sanna Marin (sd) ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö ovat vetovastuussa Suomessa käytävästä Nato-keskustelusta.
Ukrainan edustajat ovat matkalla tapaamaan Venäjän edustajia Puolan ja Valko-Venäjän rajalle, kertoo Ukrainan edustaja uutistoimisto AFP:lle.
Vaikka otannassa on kyse lyhyestä ajasta, on trendimuutos selvästi nähtävissä.
Tuntuuko siltä, että joku auton renkaista tyhjenee itsestään, vaikka siinä ei tunnu olevan reikää? Syy voi olla vanteessa. Moni suomalainen ajelee autuaan tietämättömänä renkailla, jotka vuotavat. Näin arvioivat yrittäjät Henri ja Hilja Koljonen, jotka pyörittävät Vantaalla Vianor-rengaspalvelua sekä alumiinivanteiden korjaamiseen keskittyvää VanneVelhoa Päijät-Hämeen Kärkölässä. – Sesongin ulkopuolella rengaspalveluun tulevista töistä valtaosa koskee vuotavia renkaita, Hilja Koljonen sanoo.
Ukrainasta sotaa pakenevat saisivat oleskeluluvan Suomeen vuodeksi ilman erillistä turvapaikkaprosessia.
Golfin ammattilaiskisojen järjestäjäyhteisöt eivät toistaiseksi ole ottaneet virallista kantaa osallistumisrajoituksiin.
Koska ukrainalaiset saavat tulla Suomeen ilman viisumia, heidän määräänsä on vaikea seurata.
Pakotteet kattavat kaiken tiedonvälityksen niin kaapeli-, satelliitti- kuin verkkoyhteyksien kautta.