Antti Rinteen isä Juhani on toiminut Lohjan kaupunginjohtajana menneillä vuosikymmenillä.
Miitta Sorvali pääsee niin esiäitinsä Magdalenan kuin Martti-ukkinsakin jalanjäljille.
Valituksi tuli S-ryhmän hotelliyhtiötä Sokotelia johtanut Jarkko Härmälä.
Syyttäjä katsoi, että mies tappoi 79-vuotiaan heikkokuntoisen isänsä. Mies löi pyörätuolissa ollutta isäänsä ja kaatoi tämän jalkojen päälle kiehuvaa vettä.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen vainoamisesta sakkoihin. Helsingin hovioikeus ei antanut tapaukselle jatkokäsittelylupaa.
”Olen ollut siitä kiinnostunut jo kauden alussa, mutta siitä on useita kiinnostuneita”, Valtonen sanoo.
Tulevilla hyvinvointialuejohtajilla tulee olemaan paksu tilipussi. Kuvassa Vantaan ja Keravan Timo Aronkytö (vas.), Satakunnan Kirsi Varhila sekä Pohjois-Pohjanmaan Ilkka Luoma.
Ministeriön rahoittaman ja Sikayrittäjien hallinnoiman kehittämishankkeen tavoitteena on pienentää ASF-riskiä ja pitää villisikakanta kurissa.
”Yksiselitteinen näkemys tapaamisissamme on ollut, että tuki löytyy”, Petteri Orpo kertoi Ulf Kristerssonin rinnalla.
Huipputeho 230 kilowattia (313 hv) ja akuston koko 71,4 kilowattituntia lienevät mielenkiintoisimmat lukuarvot, kun kyseessä on uusi täyssähköinen Lexus RZ 450e.
Lämpimät päivät alkavat jäädä tältä erää pikkuhiljaa taakse, joskin osassa Suomea voi olla lämmintä vielä torstaina ja perjantainakin.
HIFK ja Haka yhdistävät Paatelaisten jalkapallosukua: ”Pidämme jalat maassa, emmekä rakentele pilvilinnoja.”
Sairaaloiden halvaannuttamiseen voi riittää pienikin määrä irtisanoutuvia hoitajia. Vuonna 2007 hoitajia olisi irtisanoutunut erityisesti päivystyksestä, leikkaussaleista, tehohoidosta, synnytysosastoilta ja syövän akuuttihoidosta.
Presidentti Sauli Niinistö kertoo Unkarin tukevan Suomen turvallisuuspoliittisia ratkaisuja.
HIFK:n ja Jokerien välisistä otteluista on vierähtänyt jo hyvä tovi.
Adhd-diagnoosi ei perustu biologiseen tietoon, vaan siihen liittyy aina ihmisen subjektiivinen kokemus, sanoo neuropsykologian dosentti Juha Salmitaival.
Oliviassa kaunis miljöö korvaa makujen puutteet.
Unkarin ja Suomen presidentit keskustelivat puhelimitse Suomen turvallisuuspolitiikasta.
Jatkokautta havitteleva presidentti Macron on toistaiseksi pitänyt kiinni johtoasemastaan kyselyissä.
Kiekko putosi jäähän Nokia-areenassa kello 18.30.
Julia Robertsilla on pitkä ura näyttelijänä.
Investoinnit Venäjälle lopettanut Fortum jatkaa toimintaansa maassa, mutta tytäryhtiön hallitus vaihtui nyt paikallisiin johtajiin.
Ferrarin monacolaiskuljettaja johtaa MM-sarjaa 34 pisteellä kolmen osakilpailun jälkeen.