VR:lle vaaditaan 80 000 euron sakkoja.
Morgan Johansson ja Magdalena Andersson kuvattuna vuonna 2018.
Kohtuullinen määrä kahvia voi tehdä hyvää.
Noel Clarke on esiintynyt myös muun muassa Doctor Who -sarjassa.
Jane Erkko Grand Prix’lla palkittu Yuka Matsumoto teki kauttaaltaan kypsää ja tasapainoista työtä. Yleisön suosikiksi nousi yhdysvaltalainen Alexei Orohovsky.
Ronaldon seura nousi takaisin Espanjan pääsarjaan.
Yhteiseksi standardiksi sovittiin USB-C-mallinen liitäntä.
Onnettomuus tapahtui kesken partion puolustusammunnan. Arkistokuva.
Pandemian jälkeen leikkipuistoissa on tällä viikolla otettu käyttöön kahluualtaita. Myös perinteiset kesäruokailut ovat jälleen alkaneet.
KHL:stä Suomeen palanneesta Tomi Lämsästä tulee Nuorten Leijonien päävalmentaja elokuun alle 20-vuotiaiden MM-kisojen jälkeen.
Maaliskuussa sotaa käyvä Venäjä sai Suomesta vientituloja vielä lähes miljardi euroa.
Historiallisten esineiden varastamisesta voidaan antaa Irakissa jopa kuolemantuomio.
Mohamed toivoo, että Yve tekisi kaikkensa helpottaakseen hänen elämäänsä. Niin miehen äitikin on aina toiminut.
Keski-ikäinen mies vangittiin maanantaina todennäköisin syin epäiltynä. Viime viikolla tapahtunut teko oli poliisin mukaan raaka ja julma.
Femke Bolin uskotaan mullistavan naisten 400 metrin aitajuoksua.
Hirvensalmen kunnallisjärjestö nostaa aloitteessaan esille ruoantuotannon huoltovarmuuden ja sen, että maaseudulla olevat poikamiesyrittäjät huomioitaisiin kokonaisvaltaisesti. Kuvituskuva.
Uuden Etelä-Walesin osavaltion entinen varapääministeri John Barilaro haastoi Googlen oikeuteen häntä pilkanneiden Youtube-videoiden takia.
Lopullinen ratkaisu saadaan huomenna keskiviikkona.
Muun muassa grillausta, lemmikkejä ja yöparkkeerausta on pyritty kieltämään.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn hallitus hyväksyi kuntien ja hyvinvointialueiden virka- ja työehtosopimuksia koskevan neuvottelutuloksen tiistaina. JUKO on neuvotellut kuntien ja hyvinvointialueiden virka- ja työehtosopimukset yhdessä Julkisen alan unioni JAUn (JHL ja Jyty) ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n kanssa. Sopimus perustuu sovittelulautakunnan ehdotukseen. Sopimusten voimaantulo edellyttää, että myös muiden osapuolten hallinnot hyväksyvät sopimuksen. KT:n valtuuskunta... Читать дальше...
Mies oli päättänyt kosia tyttöystäväänsä, mutta työntekijä juoksi väliin. Mies kosi tyttöystäväänsä Disneylandissa, Pasiisissa ja oli saanut luvan työntekijältä kosia Prinsessa Ruususen linnan edessä. Työntekijä kuitenkin keskeytti kosinnan röyhkeästi pahimmalla mahdollisella hetkellä. Työntekijän mielestä pariskunnan tuli luvasta huolimatta siirtyä alueelta pois.
Helsingin saarista noin neljäsosalla on eläinaiheinen nimi.
Irlanti on viimeisiä EU-maita, joka ei suunnittele Natoon liittymistä.
Huijaussivustolla näkyi vakuuttava postin logo.