Yhden ihmisen kerrotaan loukkaantuneen.
Yhdysvaltalainen Jim Thorpe menetti voittonsa vuonna 1913, sillä hänen katsottiin rikkoneen olympialaisten amatöörisääntöjä.
Venäjän lentopalloliitto kokee Tuomas Sammelvuon ansainneen korkeimman mahdollisen ulkomaalaiselle henkilölle myönnettävän huomionosoituksen.
Kouluilla suuri haaste löytää korvaava ratkaisu ennen lomien loppumista.
Indonesialaisen taidekollektiivin seinämaalaus poistettiin Documenta-taidetapahtumasta antisemitismisyytösten takia kesäkuussa.
Kritisoidulla vierailullaan Biden yritti saada öljyvaltiota kasvattamaan öljyntuotantoa inflaation hillitsemiseksi. Saudi-Arabian kruununprinssi huomautti Yhdysvaltojen epäonnistuneen Afganistanissa ja Irakissa.
Suomessa paljon riippuu siitä, saadaanko Olkiluoto 3 täyteen toimintaan talveksi.
14-vuotias Jone Illi kilpaili hevosellaan Eolita L. Kukaan suomalainen ei ole pystynyt missään junioreiden ikäluokassa esteratsastuksen EM-kultaan yli 30 vuoteen.
Suomelta puuttuvat myös Anna Westerlund, Tinja-Riikka Korpela ja Tuija Hyyrynen.
Pohjoismaissa riittää komissaarin arvion mukaan paljon tehtävää luonnon ennallistamisessa, vaikka Suomesta tulleissa ensikommenteissa on nostettu esiin, että monia toimia on jo tehty.
Helsinki-Vantaan lentoasemalle oli saapunut lauantaina useita venäläisiä matkailijoita, joiden suunnitelmana oli jatkaa matkaansa eteenpäin Eurooppaan.
Ricky Martin kiistää syytteet jyrkästi. Laulajaa voi uhata 50 vuoden vankeustuomio Puerto Ricossa.
Nykyisin aborttiin tarvitaan kahden lääkärin lausunto ja perustelut, miksi haluaa abortin. Aborttia voi joutua odottamaan viikkoja.