Kolumni | Metsätalouden mallimaa karistaa neulasiaan
Metsämaan hiilinielun selvä pieneneminen ja maankäytön muuttuminen ensimmäistä kertaa päästölähteeksi sopivat huonosti Suomen imagoon kestävän metsätalouden ja metsäteollisuuden mallimaasta.
Metsämaan hiilinielun selvä pieneneminen ja maankäytön muuttuminen ensimmäistä kertaa päästölähteeksi sopivat huonosti Suomen imagoon kestävän metsätalouden ja metsäteollisuuden mallimaasta.
Juustilan sululla sijaitsevassa patsaassa olevat kivet voidaan lahjoittaa katukiviksi Lappeenrannalle ja Viipurille, puoliksi kummallekin.
Eveliina Määttänen on kauden suomalainen juoksukomeetta, josta voi pian tulla toinen kaksi minuuttia 800 metrillä alittanut suomalaisnainen.
Ohjelmoinnin ja robotiikan opetus on jo nyt luonteva osa teknisen työn opetusta.
Keskuspankilta odotetaan myös lisätietoja keinoista, joilla se voi tarpeen vaatiessa estää Italian kaltaisen ylivelkaantuneiden eurovaltioiden rahoituskustannusten kasvamisen.
Mursun auktoriteettia olisi paha kiistää sukeltamatta sen mukana kohti pohjaa. Itämeren tavoin myös mursu on vaarassa. Se saattaa hävitä maailman meristä ja maan päältä kokonaan seuraavan sadan vuoden aikana.
Sarja etenee ensin aika tavanomaisena rikostarinana, mikä vähän hämääkin.
Martti ”Huuhaa” Innasen kirjoittama Kostajan käsi ei vapise – ei ainakaan paljon (1966) pistää riviin kaikki mahdolliset länkkärikliseet. Itää kohti -kuunnelmassa (1971) asetelma on filosofisempi.
Kirsi Virtanen antaa nyt asiantuntijoidenkin puhua mutta ujuttaa mukaan omia kriittisiä mielipiteitään.
Lämpötila kohoaa tänään hellelukemiin: vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 29 astetta ja alin 13 astetta.
Lämpötila kohoaa tänään hellelukemiin: vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 28 astetta ja alin 13 astetta.
Lämpötila kohoaa tänään hellelukemiin: vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 28 astetta ja alin 13 astetta.
Vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 24 astetta ja alin 16 astetta.
Lämpötila kohoaa tänään hellelukemiin: vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 27 astetta ja alin 14 astetta.