Terveydenhuollon sijaispula on kesän aikana aiheuttanut vaikeita ruuhkia esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä.
Raati luki 82 runoteosta ja totesi, että runoudessa elää runsas, vapautunut ilmaisu. Pienkustantamoilla on tärkeä rooli runouden julkaisemisessa.
Yrityksen markkinointijohtajan mukaan pyrkimyksenä on varmistaa, että McLaren pysy ”kulttuurisesti merkityksellisenä”.
Artistit Beyoncé ja Lizzo ovat molemmat käyttäneet kappaleissaan sanaa, jonka on sanottu halventavan vammaisia. Kappaleista kuullaan jatkossa uudet versiot.
Jyrkentynyt polarisaatio, rikollisuus ja kalliit asunnot lisäävät yhdysvaltalaisten muuttohaluja. Etätöiden yleistyessä moni kääntää katseita Eurooppaan.
Tukholmassa sekä osakeasuntojen että omakotitalojen hinnat ovat laskeneet 12 prosenttia viime vuoden huipputasosta.
Helsingin metro täyttää 40 vuotta ja sen kunniaksi retrometro ajaa sunnuntaina kolme kertaa Itäkeskuksen ja Ruoholahden välillä.
Antti Saarimaan historiallisessa romaanissa kuvataan nihilistejä, jotka tähtäävät vallanvaihtoon Venäjän imperiumissa. Vetävässä juonessa on myös ripaus vallankumousromantiikkaa.
Lukuisat hätäkeskusten työntekijät kertovat kansalaisten tekemistä turhista puheluista.
Qt Groupin osake on halventunut tiistaina usealla prosentilla. Peliyhtiö Remedyn osake halventunut 19 prosenttia.
Yläluokkaiseen kairolaisperheeseen syntynyt Ayman al-Zawahiri vaati jihadistijohtajia yhdistymään länttä vastaan ja teki tiettävästi yhteistyötä Talebanin kanssa kuolemaansa asti.
Ruskeasannan hautausmaan kupeessa sijaitsevasta lammesta löytyi auto. Vantaan kaupunki selvittää, miten autonromu saadaan nostettua lammesta ennen syksyn tuloa.