Leicester City kertoi tähtihyökkääjänsä jatkosopimuksesta lauantaina.
Granlundin sopimus kattaa loppukauden.
Työryhmä ehdotti jo vuonna 2010, että kaikki lääkärien tekemät potilasturvallisuutta mahdollisesti vaarantavat rikokset kerrotaan Valviralle. Asia on syytä ottaa seuraavan hallituksen ohjelmaan, kirjoittaa HS:n toimittaja Tuomo Pietiläinen.
Pat Metheny yhtyeineen esiintyi Helsingissä melkein kaksi ja puoli tuntia eikä konsertissa ollut kuolleita hetkiä.
Lauantain toinen erikoiskoe keskeytettiin Craig Beenin ulosajon takia.
Tähtiräppäri tarjoili Tampereen Ratinassa hittiputkena aikamatkan 2000-luvun alun hiphopiin. Jopa keikkamuoti oli kuin vajaan parinkymmenen vuoden takaa: isoja pelipaitoja, lippiksiä, käätyjä ja muskeleita.
Onnettomuus tapahtui Gaziantepin ja Nizipin välillä Turkin kaakkoisosassa.
Järjestäjien mukaan rannekevaihdossa työllisti huijauslippujen suuri määrä.
Suomi sai lauantaiaamun kävelijöihin viiden urheilijan joukkueen. Joni Hava oli parhaana miehenä 13:s ja Enni Nurmi parhaana naisena 15:s.
Tuntemani vieraat -romaanissa amerikanitalialainen Claudia Durastanti pohtii yhteiskunnan suhdetta vammaisuuteen näyttämällä kuurot vanhemmat, jotka eivät alistu rooliinsa.