Myrskyt | Kuubassa lähes 40 000 ihmisiä evakuoitu Ian-hurrikaanin tieltä
Hurrikaani Ianin tuulen on mitattu puhaltavan noin 57 metriä sekunnissa. Viisiportaisella Saffir-Simpsonin asteikolla Ian lähestyy jo kategoriaa neljä.
Hurrikaani Ianin tuulen on mitattu puhaltavan noin 57 metriä sekunnissa. Viisiportaisella Saffir-Simpsonin asteikolla Ian lähestyy jo kategoriaa neljä.
Sosiaalisen median palvelu Snapchatissa myydään nuorille esimerkiksi sähkötupakkaa, johon liittyy monia terveyshaittoja. Poliisi sanoo seuraavansa ilmiötä.
Latvian radiokuoro ottaa kaiken irti Cagen myöhäisvuosien kuoroteoksista, kirjoittaa kriitikko Jukka Isopuro.
Kansallisoopperan johtajaehdokas työskentelee tällä hetkellä Uuden-Seelannin oopperassa, jossa hän on uudistanut taloudellisissa vaikeuksissa olleen oopperatalon toimintaa ja yleisöpohjaa.
Kokoomus haluaa varmistaa, että kaikki fossiilinen tuotanto pysyy lähivuosina käytössä, mutta pitkän aikavälin ilmastotavoitteista puolue haluaa pitää kiinni.
Murhasta syytetty mies tunkeutui 85-vuotiaan naisen asuntoon ja kävi tämän kimppuun Mikkelissä.
Kaivosvero olisi valtiovarainministeriön mukaan yksinkertainen ja kaavamainen rojaltiluonteinen suoritus.
Monissa Euroopan maissa vallan keskittymistä vain tietyille poliitikoille on rajoitettu – Suomessa ei.
Arolla on yli 20 vuoden kokemus journalismista ja viestinnän tehtävistä.
Suomessa on vaadittu mallin ottamista Viron rajakurista. Uusista kiristystoimista huolimatta Venäjältä tultiin Viroon yli 9 000 kertaa viime viikolla.
Helsinki Roostersin kasvatin tilastoihin kirjattiin 125 jaardia, seitsemän kiinniottoa sekä yksi heitetty touchdown.
Qatar järjestää jalkapallon miesten MM-kisat ensimmäistä kertaa tämän vuoden lopussa.
Heikkilänaukiosta on tulossa nykyistä avarampi, kun autoliikenteen risteys muuttaa muotoaan.
Italialaiset halusivat muutosta, ja Italian veljet oli ainoa puolue, joka ei ollut mukana edellisessä Draghin virkamieshallituksessa.
Opettajat tarvitsevat työrauhaa laadukkaan opetuksen toteuttamiseen.
Alakouluikäinen lapsi oli valmistanut nyrkkiraudan itselleen Matinkylän kauppakeskuksen kirjaston 3D-tulostimella.