Espanja | Kokonainen kylä on myynnissä 260 000 eurolla
Salto de Castron kylä on ollut pitkään tyhjillään, ja siitä on alun perin pyydetty jopa 6,5 miljoonan euron hintaa.
Salto de Castron kylä on ollut pitkään tyhjillään, ja siitä on alun perin pyydetty jopa 6,5 miljoonan euron hintaa.
Tanskalaiset halusivat pitää treeneissä paitoja tekstillä ”Human Rights for All” eli ”Ihmisoikeudet kaikille”.
Ihmisoikeusjärjestö Equidem julkaisi raporttinsa työntekijöiden olosuhteissa Qatarissa.
Ministeriön uusi päätös neljänsistä rokotuksista herättää kysymyksiä. Kuka neljännen annoksen voisi nyt halutessaan saada? Mistä rokotteen saisi ja kuka sen maksaisi? HS kokosi vastaukset kuuteen keskeiseen kysymykseen.
Poliisi käytti kiinniotossa etälamautinta, koska mies käyttäytyi poliisin mukaan uhkaavasti.
Presidenttien on määrä keskustella maiden välisten suhteiden syventämisestä
Humanitääristen järjestöjen mukaan Tigrayn alueella olevat miljoonat ihmiset eivät ole edelleenkään saaneet ruokaa, lääkkeitä, polttoainetta ja muita elintärkeitä tarvikkeita.
Gareth Southgate julkisti pelaajalistan torstaina.
Kiekkoleijoniksi aateloitiin kuusi suomalaista kiekkoihmistä.
Vastauksen mukaan Yle Areena ja oppimissisällöt vastaavat kuluttajien muuttuviin tarpeisiin.
Urheilukanava ESPN:n lähetyksessä Utah Jazzia pidetään NBA:n tämän hetken parhaana joukkueena.
Posti keskittyy jatkossa pakettiautomaattien julkisen verkoston laajentamiseen. Nykyisiä pakettiautomaatteja se ei kuitenkaan poista käytöstä.