Kokoomus ja perussuomalaiset ilmoittivat vaalien alla hakevansa leikkauksia Yleisradion rahoitukseen. Se teki Ylestä vaaliteeman.
MM-kultasuosikki Brasilia on kärsinyt useista loukkaantumisista.
Hallituspuolueiden johtajat käsittelevät todennäköisesti ensi viikolla keskustan irtiottoja ja yleisiä pelisääntöjä hallituksen sisällä, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo.
Henkirikokset ovat kasvussa Helsingissä. Tutkijan mukaan olennaista eivät ole vain luvut, vaan tekojen muuttuminen.
Eteen kaatunut norjalaishiihtäjä pilasi Krista Pärmäkosken mahdollisuudet Lillehammerin sprintissä
W. G. Sebaldin poikkeuksellisen hieno esikoisteos odotti suomentamista yli 30 vuotta.
Vielä ehdit osallistua HS:n perinteiseen piparikisaan. Ehdotuksia otetaan vastaan 6. joulukuuta saakka.
Nyt näyttää siltä, että hiihdon maailma on pienempi kuin kenties koskaan ennen, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Jussi-Pekka Reponen.
Iso osa katupölystä on peräisin päällysteestä, jota pääosin nastarenkaat irrottavat.
Vanhempi sai autettua lapsensa jään päälle, mutta ei päässyt itse pois vedestä. Sivulliset kuulivat avunhuudot.
Himars-lavettien osto on Viron historian suurin asekauppa.