Lukijan mielipide | Koin ensimmäistä kertaa ympäristöahdistusta taimia istuttaessani
Mitä muuta voimme tässä maailmantilanteessa tehdä kuin vaatia muutosta parempaan?
Mitä muuta voimme tässä maailmantilanteessa tehdä kuin vaatia muutosta parempaan?
Maailmalla pohditaan, mitä vaikutuksia Kiinasta saapuvilla turisteilla on, kun Kiina nyt hellittää matkustussääntöjään. Kiinalaisille tärkeämpää on se, että loppuvuonna purettiin maan sisäiset koronaan liittyneet matkustusrajoitukset.
Joulukuussa uudistustyön kartoittajaksi perustettiin työryhmä ja hiljan yhteistä katsomusainetta väläytti jopa piispa. Päätös siirtymisestä uskonnon opetuksesta yhteiseen katsomusaineeseen on poliitikoilla.
Vain kaksi suomalaisnaista jatkaa Tour de Skin päätöspäivään.
Tehtävässään vuonna 2012 aloittaneen Didier Deschampsin jatkosopimus kattaa vuoden 2026 MM-kisat.
SYL:n ja Tieteentekijöiden liiton edustajat myös ovat huolissaan kaikkien halukkaiden mahdollisuudesta hakeutua opintoihin.
Jere Uronen siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan Schalkeen.
Kerttu Niskanen oli kolmas Tour de Skin viimeistä edellisellä etapilla.
Naisten sarjassa ensimmäisen sijan jakoivat sopraanot Iris Candelaria ja Iida Antola. Miesten sarjassa ei jaettu ensimmäistä palkintoa lainkaan.
Paul Cézannen suuri retrospektiivi lumoaa Lontoon Tate Modern -museossa. Sen on katsominen on silkkaa nautintoa.
HKO:n loppiaiskonsertti kuljetti kuulijakunnan jännittävään fantasiamaailmaan japanilaisen Joe Hisaishin animaatiomusiikin johdattamana.
Suomalaistähdeltä jää pelkästään Tour de Skillä sivu suun todennäköisesti 60 000 euroa ja välillisesti paljon enemmän.
Jack Ma luopuu Alipay-maksusovelluksesta tunnetun teknologiayhtiö Ant Groupin hallinnasta. Julkisuudesta Kiinan hallituksen arvostelun jälkeen lähes täysin kadonnut Ma on nähty tällä viikolla Thaimaassa.