Frida Karlsson voitti Tour de Skin kokonaiskilpailun.
Videota ei ole koskaan näytetty televisiossa, mutta se on kiertänyt laajasti sosiaalisessa mediassa.
Naomi Osaka pelasi edellisen kilpaottelunsa syyskuussa.
Wolvesin voittomaali ei vaikuttanut paitsiolta, vaikka se hylättiin sen vuoksi.
Vartijoiden kiinni ottama nainen kuoli eilen lauantaina loppuiltapäivästä kauppakeskus Isossa Omenassa Espoossa. Poliisi tutkii tapahtunutta kuolemantuottamuksena. Poliisi pyytää silminnäkijöiltä havaintoja ja näiden ottamia videoita tapahtumista.
Norsunluurannikon presidentti toivotti 46 sotilasta tervetulleiksi kotimaahansa myöhään lauantaina. Mali pidätti YK:n rauhanturvaoperaatiolle työskennelleet sotilaat puoli vuotta sitten.
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan mukaan jäsenyysprosessissa voi vielä tapahtua asioita, joihin valiokunta ottaisi kantaa.
Miehen epäillään hankkineen syanidia ja risiiniä kemiallisen iskun tekemistä varten.