E-passin kiellettyjen tuotteiden lista ei liity sovelluksen välittämiin henkilöstöetuihin. Monia kuitenkin ehti naurattaa ajatus siitä, ettei etuja saa käyttää esimerkiksi valtionsalaisuuksien ostamiseen.
Suomen hävittäjien tyyppitunnuksiksi tulee JF eli Joint Fighter, millä se rikkoi perinteensä.
Vuoden 2020 mielenosoitusaallon jälkeen Valko-Venäjä on vanginnut lukuisia toimittajia ja aktivisteja, minkä lisäksi monet hallinnon vastustajat ovat paenneet maasta.
Poliisi kehottaa autoilijoita kulkemaan kiertotietä.
Kalastaja ilmoitti kuolleesta hylkeestä maanantaina.
Valiokunnan varapuheenjohtaja Erkki Tuomioja pitää Halla-ahon kommentteja ”mauttomina ja idioottimaisina”.
Kalasataman ja Pasilan välisen raitiotien rakennustöihin liittyviä räjäytystöitä Argoksenmäellä ei tehdä päiväkotien päiväuniaikoina.
Suomi ja Ruotsi toivovat Nato-liittolaisten painostavan Turkkia ratifioimaan maiden Nato-jäsenyydet. Nykyiset Nato-maat eivät halua palkita Turkkia sen harjoittamasta kiristyksestä.
Ilmalan ratapihalla ollut vika sekoittaa Helsingistä lähtevää junaliikennettä iltaan asti.
Monet menettivät omaisuuttaan Kaapelitehtaalla, kun narikka ajautui kaaokseen. Tapahtumanjärjestäjä sekä turvayritys vetäytyvät vastuusta.
Heidi Weng hermostui kelloja kilisyttäneisiin katsojiin kiivetessään Alpe Cermisin pujottelurinnettä.