Suomen paralympiakomitea unohti lähettää avustushakemuksensa opetus- ja kulttuuriministeriöön ajoissa.
Suomalaista kurkkua myydään Puolassa ja Virossa halvemmalla kuin Suomessa. Esimerkiksi S-Ryhmä myy Virossa niin sanottuja kakkosluokan käyriä kurkkuja.
Jokerit hakee sarjapaikkaa Mestiksestä, josta pitäisi kauden päätteeksi pudota pois yksi joukkue.
Turun tuomiokirkko menee kiinni kuukausien ajaksi kolmen vuoden kuluttua. Sinä aikana remontoijat avaavat kirkon salatiloja, joihin rakennetaan kokonaan uusia tiloja.
Ott Tänäk on aiheuttanut myllerrystä MM-sarjassa.
Pörssisähkö on ollut alkuvuonna muita sopimustyyppejä edullisempaa. Futuurien perusteella sähkön hinta pysyy jatkossakin edullisena. HS:n laskurilla voit verrata omaa sopimustasi muihin sopimustyyppeihin.
Lapsiasiavaltuutetun mukaan alueelliseen eriarvoisuuteen tulisi puuttua isoissa kaupungeissa aiempaa järeämmin.
Vaalikone avautuu yleisölle helmikuussa. Eduskuntavaalit pidetään huhtikuussa.
Wilma Murto aikoo harjoitella koko talven ja kevään Suomessa.
Ylen ruotsinkielisten sisältöjen päätoimittajan Johanna Törn-Mangsin mukaan ulkopuolinen paine ei ole vaikuttanut Sällskapet-podcastin jaksoon tehtyihin korjauksiin.
Kaksi ihmistä tappeli kaupan edustalla Tampereen Lielahdessa, kertoo poliisi. Molemmat saivat vammoja teräaseesta.
Pääministeri Sanna Marin (sd) oli Davosissa yhdysvaltalaisen uutiskanavan CNN:n toimittajan Fareed Zakarian haastateltavana. Marin keskeytti Zakarian kysymyksen naiseuden merkityksestä ja vastasi, ettei hänen työllään pääministerinä ole tekemistä iän tai sukupuolen kanssa.
Ohikulkija havaitsi uimahallin lähettyvillä olevassa avannossa uimarin, joka ei reagoinut puheeseen.