Ohjelmistojätin mukaan vähennystoimet johtuvat heikosta taloustilanteesta ja asiakkaiden muuttuvista tarpeista.
Paikallisen poliisin mukaan jääkarhu oli saapunut asutetulle alueelle, ja se oli jahdannut lukuisia ihmisiä.
Päällikköpankkiirin puoliso kertoi oikeudessa ”ahdistavasta” poliisikutsusta, jonka aihetta ei kerrottu etukäteen.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan Euroopan keskuspankissa olisi halukkuutta hidastaa koronnostoja maaliskuussa.
Vaalien alla puolueet taistelevat siitä, kuka saa määriteltyä keskustelun agendan. Erityisen kovaa siitä kamppailevat jo nyt demarit ja perussuomalaiset, sillä molemmat joutuvat näkemään kokoomusta enemmän vaivaa saadakseen kannattajansa äänestämään.
Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo pelaavat ottelussa, jossa PSG kohtaa yhdistelmäjoukkueen Saudi-Arabiasta.
Suomen kaikkien aikojen paraurheilija Leo-Pekka Tähti ei tiedä, mitä sanoisi, jos tapaisi Paralympiakomitean pääsihteerin Riikka Juntusen.
Luisteluliiton Janne Hänninen muistuttaa, että kaupungilla ei ole osoittaa luisteluhallille tällä hetkellä uutta tonttia, mikäli luisteluhallia ei voi rakentaa Myllypuroon.
Norjalaisen Blastrin investointiaikeet ovat herättäneet Suomessa epäuskoa. Keskiviikkona yhtiö saapui Inkooseen vakuuttamaan, että se saa tarvitsemansa teknologian ja rahoituksen.
Kun poliitikkojen mielestä jotakin aihetta ei saisi satirisoida, se on pilapiirtäjä Ville Rannalle suorastaan kehotus tarttua aiheeseen. ”Jos jossain on epäilyttävän hiljaista, menen sinne”, Ranta sanoo.
STM:n näkemys on, että ennakkotestaamisessa pitäisi hyödyntää rajavartiolakia.
Yli miljardin lisäbudjetista lohkaisee jättimäisiksi paisuneet korkomenot. ”Se ei vie liikkumavaraa poliittisesta pöydästä, mutta on meille lisävelkaa tässä hetkessä”, sanoo VM:n budjettipäällikkö Mika Niemelä STT:lle.
Mun tulevaisuus -tapahtuma esittelee 9.-luokkalaisille työelämään, yrittäjyyttä ja jatko-opiskelumahdollisuuksia.