Maanpuolustus | Venäjä kertoi vahvistavansa joukkoja Suomen rajalla – Mitä se oikeasti tarkoittaa?
”Meidän suuntamme ei ole ollut koskaan heille tärkeä”, sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-tuntija.
”Meidän suuntamme ei ole ollut koskaan heille tärkeä”, sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-tuntija.
Koulun kehittämisessä on paljon paikallista päätäntävaltaa.
Parempi paikka Kustaa Vaasan muistomerkille on Kuninkaankartanonsaaren eteläkärki.
Sami Hoffrén ja Ville Touru sukeltavat podcastissaan asiantuntevasti syvälle pohjoisamerikkalaiseen ammattijääkiekkoon. Sisäänpäinlämpiävyys kuuluu asiaan.
Draaman, komedian ja tragikomedian välillä onnistuneesti tasapainoilevasta elokuvasta tuli Tanskassa odottamaton yleisömenestys. Rose on ohjaajansa henkilökohtaisin elokuva.
Oulussa toivotaan, että edes kylpylän hotellihuoneet saataisiin auki.
Opiskelijoihin panostaminen on varmin lääke Suomen osaamistason nousuun.
Koulutuksesta riittää puhetta vaalien alla, koska siitä kaikilla on mielipide, vaikkei välttämättä tietoa. Pitkään jatkuneesta oppimistulosten laskusta riittää syytä kaikille puolueille jaettavaksi.
Ohje on epäselvä, jos sen sisältöä ei avata tarkemmin.
Virossa uskonto ei kuulu peruskoulun pakollisiin oppiaineisiin. Valinnaisaineena sitä voidaan koulussa opettaa.
Turvallisuusalalla on tullut ilmi rakenteellisia vähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluuloja.
S2-oppilaille ja etenkin vasta maahan saapuneille oppilaille ei ole peruskoulussa tarjolla sopivaa oppimateriaalia juuri missään oppiaineessa.
Olen suuresti hämmästellyt jo pidemmän aikaa, miksi välivuosien pitämistä lukion jälkeen pidetään huonona asiana.
Isäni haluaisi päästä jo saunomaan.
On valtavan vaikeaa opettaa lapselle helppojakaan liikennesääntöjä, jos ne eivät kosketa kaikkia.
Istanbulissa ja Ankarassa osoitettiin lauantaina mieltä Ruotsia vastaan sen jälkeen, kun Tukholmassa järjestetyssä protestissa poltettiin muslimien pyhä kirja Koraani.
Al-Shabaab-taistelijat hyökkäsivät Somalian sotilastukikohtaan Galcadissa perjantaina.