Lasten ja nuorten pitkäkestoisen taideharrastustoiminnan tilalle tulee lyhyitä kursseja.
Päivälehden museo ja arkisto uudistuvat niin perusteellisesti, että myös nimi muuttuu.
KOK:n mukaan neuvotteluissa enemmistö totesi, että minkään maan urheilijoita ei pitäisi estää osallistumista passinsa takia.
Kansliapäälliköiden mukaan hyvät vaihtoehdot ovat vähissä, kun Ähtärin pandojen tulevaisuutta pohditaan.
Isku tapahtui Kielistä Hampuriin matkalla olleessa junassa.
Saksan päätös on herättänyt keskustelua venäläisten sotabloggaajien keskuudessa.
Venäjä on ollut vuoden ajan paitsiossa kansainvälisestä jalkapalloilusta, eikä kelpaa sodan takia otteluisännäksi Uefalle.
Odotukset olivat korkealla, kun maineikas grillaaja lähti luotsaamaan Kampin kauppakeskuksen BBQ-ravintolaa.
Nokian liikevoiton arvioidaan kasvaneen selvästi yli 900 miljoonaan euroon viimeisellä vuosineljänneksellä.
Pekka Haavisto ja Viron ulkoministeri Urmas Reinsalu tuomitsivat koraanin Ruotsissa polttaneen mielenosoittajan provokaation.
Yhdysvallat haluaa oikeusteitse jakaa Googlen mainosteknologian liiketoiminnan osiin, koska sillä on liian hallitseva markkina-asema.
Koulutuspaikkoja voitaisiin lisätä muutamilla prosenttiyksiköillä.