Verkkosivut | Husin sivut eivät tällä hetkellä toimi
Hus selvittää katkon syytä, mutta ei ole pystynyt arvioimaan sen kestoa.
Hus selvittää katkon syytä, mutta ei ole pystynyt arvioimaan sen kestoa.
Onnettomuuspaikan ohitse ei tällä hetkellä pääse kulkemaan, sillä pelastuslaitos irrottaa yhtä ihmistä puristuksista.
”Poliisiväkivalta ei ole pelkästään osoitus rasismista, vaan se on osoitus poliisin toimintakulttuurista Yhdysvalloissa”, sanoo professori Benita Heiskanen.
Savonlinnan Laukansaaren asukkaat ja mökkiläiset keskustelevat nyt saarelaisten liikkumisen turvallisuudesta. Osa ajaa autoillaan jäätä pitkin, osa toivoo lautan liikennöivän pidemmälle talveen.
Rakkauden nimissä pistetään samalla uskonnotkin uusiksi.
Vaikka Venäjä on kolonialistinen ja imperialistinen valta, Afrikassa sitä pidetään kolonialismin vastavoimana.
Korkean paikan leiriltä haetaan hyvien harjoitusolojen lisäksi auringonvaloa ja rauhoittumista.
Mielenosoituksia odotettavissa Ruotsin edustustoissa Turkissa.
Jarno Hietalahden humanistista ajatteluperinnettä setvivä teos ei kaihda kannanottoja.
Yhdysvallat pyrkii estämään Kiinaa kehittämästä puolijohdeteollisuutta, joka palvelisi sen aseteollisuutta.
Eniten nousivat perheasuntojen vuokrat keskustan ulkopuolella.