Kaupan alalle julistettiin tiistaina jälleen uusi lakkovaroitus. Helmikuussa lakkoja olisi useita peräkkäin.
Australiassa etsitään yhä maantiekuljetuksessa kadonnutta radioaktiivista kapselia, joka voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa löytäjälleen pitkäaikaisia terveysriskejä. Kapseli on ollut kadoksissa mahdollisesti jo kaksi viikkoa.
NHL-kiekkoilija Aatu Räty kaupattiin New York Islandersista Vancouver Canucksiin.
Vuonna 2022 Espooseen valmistui 5 625 asuntoa. Suurin osa asuinrakentamisesta sijoittui metroradan varteen.
Ministeriön työryhmä ehdottaa, että tupakkaveron nostamista jatketaan Suomessa myös seuraavina vuosina. Savukkeiden hintojen on arvioitu nousevan vuosien 2022–2023 aikana noin 11 prosenttia.
Oona ja Veera Kauppi keräsivät muhkeat tehot murskavoitossa.
Zverevin entinen tyttöystävä syytti tennistähteä pahoinpitelystä.
Helsingin energiayhtiö valmistautuu kutistamaan polttoon perustuvan lämmön- ja sähköntuotannon minimiin 2030-luvulla.
Jääkiekon MM-kisat pelataan Suomessa ja Latviassa 12.–28. toukokuuta.
Kansainvälinen olympiakomitea suosittelee Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijoiden paluuta kansainvälisiin kilpailuihin ”tiukoin ehdoin”.
Protesteilla vastustettiin suunniteltua eläkeiän nostamista 62:sta 64:ään ikävuoteen.