TPS:n Valtteri Pulli sai viiden ja Pelicansin Lukas Jasek kahden ottelun pelikiellon.
Yrittäjä-kirjailija Saku Tuomisella on ruokafilosofia: Miksi tehdä hyvää ruokaa, jos voi tehdä täydellistä.
Huoneiston asukkaat eivät olleet paloaikaan aikaan paikalla, joten henkilövahingoilta vältyttiin.
Viesteissä hiihdetään neljä kertaa 7,5 kilometriä.
Suuri aalto kaatoi merellä pulaan joutuneen veneen Yhdysvaltain Oregonissa. Veneilijä saatiin tästä huolimatta pelastettua.
Titanic-elokuvan rakastavaisista selvisi vain Rose, Jack kuolee hyiseen mereen. Faneja puhuttanut loppukohtaus sai elokuvaohjaaja James Cameronin tutkimaan, olisiko Jack voinut jäädä henkiin.
Docpoint-dokumenttielokuvafestivaalin parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi on valittu Sami van Ingenin ja Mika Taanilan ohjaus Monica in the South Seas.
Empolin maalivahti Guglielmo Vicario esitti melkoiset torjunnat Italian liigan ottelussa.
Palon sammutti pääosin tehtaan sprinkleri, mutta pelastuslaitos sammutti aamun mittaan palopesäkkeitä.
Ihminen altistuu bakteereille jatkuvasti, sanovat mikrobiologian tutkijat. Tietyt tavat ja tottumukset lisäävät riskiä entisestään.
Robin Lehnerin murheet ovat traagisia.
Heikki Kovalaisen kilpailu Kuopion SM-rallissa oli ohdakkeinen.