Ehdotus kieltää aseidenkanto avoimesti alaikäisiltä julkisilla paikoilla oli osa keskustelua siitä, miten vähentää rikollisuutta Missourin St. Louisin kaupungissa.
Maailmanmestari Kalle Rovanperä puolustaa viime vuoden voittoaan Ruotsin MM-rallissa.
Ulkopoliittisen instituutin hallituksen puheenjohtaja Kai Sauer kertoo Mika Aaltolan Turkin matkan olleen instituutin strategian mukainen.
Viihdejätti Disney luottaa vanhojen hittiensä voimaan.
Pettersson aloitti tehtävässä elokuussa vuonna 2018.
Papit eivät vastaisuudessakaan saa toimittaa mies- ja naisparien hääseremonioita.
Helsingin hallinto-oikeuden keskiviikkona antama päätös koskee Ville Kopran Versowoodille antamien pääomalainojen korkojen veronmaksua.
Joulukuussa yli neljäsosa lainoista sidottiin yhden, kolmen tai kuuden kuukauden euribor-korkoon. Vuosi sitten osuus oli alle kymmenen prosenttia.
Oscar- ja Grammy-palkittu Burt Bacharach teki musiikkia muun muassa Dionne Warwickille ja Aretha Franklinille.
Yhdysvallat uskoo pallon olevan osa Kiinan vakoiluilmapallojen joukkoa, jotka ovat lentäneet yli 40 maan yllä viidessä maanosassa.