Maailman terveysjärjestö luopui tutkimuksista, koska Kiina teki ne mahdottomiksi.
Titanic kohtasi traagisen loppunsa vuonna 1912, mutta hylky löydettiin vasta vuonna 1985. Nyt alkuperäisiä tutkimusretkiä tehnyt instituutti julkaisee harvinaista videomateriaalia vuodelta 1986, Titanic-elokuvan juhlavuoden kunniaksi.
Postialan työntekijäliitto tukee AKT:n lakkoa torstaista lähtien. Posti arvioi, että kirjeet voivat viivästyä jopa viikon.
Najafin MSP Sports Capital -sijoitusyhtiön uskotaan tekevän tarjouksen lähiviikkojen aikana.
Keskiviikkona päättyneessä puolustusministerikokouksessa yhdeksi keskeiseksi keskustelunaiheeksi nousi se, kuinka sodan jatkuminen kuluttaa nyt suuria määriä ammuksia ja aseita.
HS:n eri lähteiden mukaan kulisseissa käydään nyt pohdintaa siitä, mitä hyötyä ja haittaa Ruotsille olisi, jos käy niin, että Suomi menisikin Natoon ennen Ruotsia.
Ihmisoikeusliiton Kaari Mattila arvostelee Rosa Lappi-Seppälän kohupäätöstä.
Suomalaisurheilija teki MM-näyttämöllä uransa parhaan suorituksen.
Kampin kauppakeskukseen avattu aasialaista ja länsimaista ruokaa yhdistelevä mammuttiravintola hämmentää tarjonnallaan.
Venäjän nuorten armeijaan houkutellaan lapsia ja nuoria urheilun avulla. Sen jälkeen heistä kasvatetaan isänmaallisia ”kansalaissotilaita”. Junarmijaa johtaa olympiavoittaja Nikita Nagornyi.
Italian viidennellä sarjatasolla kiskaistiin maali alle neljässä sekunnissa.
Yleisö valitsi suosikkinsa maailman parhaista luontokuvista Wildlife Photographer of the Year -kilpailussa.
Komission mukaan Puolan perustuslakituomioistuimen linjaukset, joiden mukaan EU-lainsäädäntö on ristiriidassa Puolan perustuslain kanssa, horjuttavat EU:n oikeusvaltioperiaatetta.