”Voitto oli täysin ansaittu”, totesi Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta Kypros-cupin avausottelun jälkeen.
Suomen suurin talvifestivaali Pikkulaskiainen järjestettiin jälleen Turussa. HS seurasi Turun kauppatieteellisten purjehtijoiden valmistautumista mäkikilpailuun.
Youtuben toimitusjohtaja Susan Wojcicki on yksi Googlen ensimmäisiä työntekijöitä.
Uutisraportti-podcastissa käsitellään ja analysoidaan tämän viikon kolme tärkeintä uutista.
Twitterissä kiertää väärennetty kirje, jossa pääministeri Sanna Marin uhkaa lahtelaista Simon Ekpaa pidätyksellä. Nigerian ulkoministeriö on kutsunut Suomen suurlähettilään keskusteluun vaaliturvallisuuden vuoksi.
Hannoverin valtionooppera ilmoitti antamistaan potkuista torstaina.
Entinen F1-kuljettaja Heikki Kovalainen muutti kuukausi sitten Catherine-vaimonsa kanssa Suomeen.
Tahkolla kuolleena löytynyt äiti oli ollut ehdolla vuoden 2021 kuntavaaleissa keskustan listalta. Hän oli usein tyttärensä kanssa Iisalmen torilla myymässä ruokaa.
Olli Määttä sai Detroit Red Wingsiltä kaksivuotisen jatkosopimuksen.
Puoluejohtajien ympäristötentissä esitettiin myös harhaanjohtavia lausuntoja. HS poimi niistä kolme.
Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) puhelimen tietoturvasta ja puhelimen Whatspp-tililtä lähetetystä meemikuvasta valmistui torstaina selvitys.
Uusi pyöräreitti Käpylästä Vantaan rajalle toteutetaan osissa. Rakentaminen alkaa aikaisintaan parin vuoden päästä.
Ola Vigen Hattestad avasi suunsa hetki ennen MM-kisoja.