Lukijan mielipide | Suomen kehityspolitiikassa luonnon rooli on keskeinen
Suomen tulee lisätä resursseja kehittyvien maiden luontopääoman suojeluun.
Suomen tulee lisätä resursseja kehittyvien maiden luontopääoman suojeluun.
Elämä elämältä -sarja perustuu Kate Atkinsonin suosikkiromaaniin.
Kasvihuoneviljely on suomalaisen alkutuotannon edelläkävijä vastuullisessa ruoantuotannossa.
Nuoret kyllä haluavat opiskelemaan korkeakouluihin, mutta niihin on aivan liian vaikea päästä.
Palveluiden tulee olla lähellä asukkaita.
Kilpailutuksissa olisi hyvä painottaa eettisyyttä ja ympäristötekijöitä aiempaa enemmän.
Painotusluokkien yksioikoisen lopettamisen sijaan niitä tulisi lisätä erityisesti sosioekonomisesti haasteellisimpiin kaupunginosiin.
Painotetussa opetuksessa lapseni ei ensimmäistä kertaa erotu joukosta.
Painotetut luokat ovat tärkeä vaihtoehto lapsiensa tulevaisuudesta huolehtiville aikuisille.
Leena Paavolainen taustoittaa rahanjaon perusteita.
Vangitusta venäläisestä poliitikosta Aleksei Navalnyista kertova elokuva sai parhaan dokumentin palkinnon.
Libya suistui väkivaltaisuuksiin sen jälkeen, kun diktaattori Muammar Gaddafi syrjäytettiin vuonna 2011.