Mikko Saarni on koonnut Jokerien taustalle uuden omistajaryhmän, johon kuuluu tunnettuja NHL- ja Leijona-nimiä.
Perämiehenkadun Betania-talossa toimiva Teatteritalo Universum etsii nyt uusia tiloja.
Suomen joukkue EM-halleissa Istanbulissa kasvoi yllättävän suureksi. Ilman loukkaantumisia joukkueen koko olisi ollut vielä isompi. Suomi voi saada vielä lisäpaikkoja ennen maaliskuun alkua.
Venäjällä on vaikutusvaltaa sekä Moldovan oppositiossa että virkamiesten keskuudessa, sanoo Ryhor Nizhnikau Ulkopoliittisesta instituutista. Venäjän sotilastoimiin Moldovassa hän ei usko.
Britanniassa tehdystä nelipäiväisen työviikon kokeilusta on innostuttu Suomessakin, ehkäpä hiukan liikaa.
KKO:n linjaus vaikuttaa siihen, katsotaanko huumeiden hallussapito huumausainerikokseksi vai käyttörikokseksi.
”Ei ole kukaan kysynyt minulta, haluanko jatkaa. Sen asian ratkaisee ensisijaisesti työnantaja. Näin arvokisojen alla tällaisella asialla on kuitenkin ylipäätään turha spekuloida”, Mika Venäläinen sanoo.
Viimeistä viikkoa auki oleva näyttely on ollut museon suosituin sitten avajaisnäyttelyn, kertoo museonjohtaja Kai Kartio.
Clarkesworld joutui lopettamaan kirjoitusten vastaanoton, kun vyöry ei loppunut millään.
Opetusministeri Li Andersson kertoo HS:n haastattelussa, miten Turun voimakkaaseen eriytymiseen pitäisi hänen mielestään puuttua.
Koreografi ja ohjaaja Tamara Rojo sijoitti uuden Raymonda-baletin Krimin sodan aikaan 1850-luvulle. Suomen ja Englannin kansallisbalettien yhteistuotanto saa ensi-iltansa perjantaina.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Vuoden euribor nousi jo yli 3,6 prosenttiin.
Kaupungin tavoite on selättää vuonna 2022 alkanut palkanmaksukriisi kevään aikana. Vielä tiistaina osa palkasta oli maksamatta 4 700 työntekijältä.
Virossa on kohistu Politicon artikkelista, jonka mukaan venäläiset propagandistit pyrkivät vaikuttamaan Viron politiikkaan Ekre-puolueen kautta. Virolainen sanomalehti julkaisi yksityiskohtia jutun lähdetiedostoista.
Morgan Stanleyn strategi Michael Wilson ennakoi S&P 500 -indeksin laskevan kesäkuuhun mennessä 25 prosenttia.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi (kesk) kertoo, että eheytyshoitojen kieltoa esittäneen aloitteen käsittely päättyi useista syistä.