Rikosepäilyt | Kuljettaja kaahasi moottoritiellä 174 kilometriä tunnissa pääkaupunkiseudulla
174 kilometrin tuntinopeutta kaahannut paljastui poliisin valvonnassa Lahden moottoritiellä.
174 kilometrin tuntinopeutta kaahannut paljastui poliisin valvonnassa Lahden moottoritiellä.
Turkulaisperhe valitsi asuinpaikan sillä perusteella, miten paljon alueella on vieraskielisiä oppilaita. Asiantuntijan mukaan juuri tällainen luuloihin ja pelkoihin perustuva ”koulushoppailu” pahentaa alueiden eriytymistä.
Pelastustyöt muiden kalastajien auttamiseksi jatkuvat myrskyisässä ja vaikeassa säässä.
Assembly täyttyi esportsista ja Counter-Strikesta, mutta paikalla oli myös jotain yllättävää: vuosikymmeniä vanhoja arcadepelejä.
Näkyvästi brittihovia kritisoineen parin kutsuminen kruunajaisiin on ollut tähän asti epävarmaa.
Marinin Ahvenanmaan-vierailu on ensimmäinen hänen pääministerikaudellaan.
Onnettomuus tapahtui Mesilän kohdalla. Tarkempia tietoja ajoneuvoissa olleiden kunnosta ei vielä ole.
Utsjoen Kevojärven sääasemalla lämpötila laski tänä aamuna 35 pakkasasteeseen.
Indycar-sarja käynnistyi viikonloppuna Floridan St. Petersburgissa.
Puoluejohtaja pitäisi kiinni Suomessa töihin päässeistä maahanmuuttajista. ”Meillä ei ole varaa lähettää heitä takaisin.”
Markkanen oli selkävaivaisena sivussa vierasottelusta Oklahoma City Thunderia vastaan.