Argentiinalainen Jorge Bergoglio valittiin virkaan poikkeuksellisella tavalla.
Koulujen eriytyminen ei suurentanut ainakaan sosiaalisen taustan mukaisia oppimisen eroja. Mutta uusimmat havainnot viittaavat siihen, että oppimistulosten kannalta koululla voi sittenkin olla väliä.
Jo lähes kaksi kolmasosaa ratsastuksen harrastajista on aikuisia, pääosin naisia. Henriika Tulivirta hurahti viime syksynä hevosiin täysillä.
Sairaanhoitaja Hazel Manlangit muutti joulukuussa Filippiineiltä Suomeen Vantaalle. Ovatko hänen kaltaisensa kansainväliset osaajat ratkaisu Suomen hoivakriisiin?
Puolueet vaativat koulutuspoliittisissa ohjelmissaan muun muassa lisää rahaa ja erityisluokkia takaisin. HS kokosi kymmenen usein esiintyvää väitettä suomalaisesta koulutuspolitiikasta ja tarkasti, pitävätkö ne paikkansa.
Lidlin naudanlihan alkuperämaaksi oli merkitty yhdessä kohdassa Alankomaat, toisessa Saksa. ”Ainesosaluettelossa on virhe”, Lidlistä kerrotaan.
HS kysyi lukijoiltaan kokemuksia työuupumuksesta. Useat vastaajat kertoivat huonon johtamisen olevan yksi syy työuupumuksen syntymiseen.
Tasa-arvoisen vanhuuden nimissä piensijoittamiseen kannustaminen on erityisen tärkeää.
HS:n Uutisguru testaa oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
Turun Paattisilla asuva Aino Laine alkoi vuonna 2019 tehdä pipoja Myssyfarmille. Sittemmin toimeliaasta ”Aino-mummosta” on tullut yrityksen mainoskasvo.
Symbolisten eleiden takana voi nähdä konkreettisiakin uudistuksia. Franciscus ei silti haasta kirkon perinteistä opetusta suoraan.
Länsi seuraa tarkkaan Kiinan ja Venäjän suhdetta. Siitä saadaan ristiriitaisia signaaleja.
Pohjoisessa vallitsi muinoin lämmin pimeys.
Huippuluokan ratkaisut vaativat erityisen teräviä tekijöitä. Meidän on uudistettava koulutuksen pelikirja.
Väiski ja Billy kertoo kirjailija Väinö Linnan ja Laineen tulevan appiukon William Copelandin tapaamisesta Yhdysvalloissa.
Sekä viranomaisten että yritysten on herättävä teknologian nopeaan kehitykseen: muun muassa tekoälyn ja itseohjautuvien autojen suunnittelijat tarvitsevat tuekseen lakeja ja yhteisesti sovittuja käytäntöjä.
Olemme jo vuosia esittäneet, että yrittäjän ja palkansaajan erillisistä työssäoloehdoista olisi syytä luopua.
Pelko opetuksen järjestäjän epäsuosioon joutumisesta vaientaa opettajia tehokkaasti.