Inflaatio ja korkojen nopea nousu yllättivät sijoittajat housut nilkoissa. Seurauksena maailman rahoitusmarkkinat ovat natisseet liitoksistaan viime kesästä lähtien. Pahin voi olla kuitenkin jo takanapäin, arvioi VER:n toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi.
Teemme juttua ihmisistä, jotka käyttävät paljon rahaa ulkonäköönsä. Kerro kyselyssä, miksi ulkonäköön panostaminen on sinulle tärkeää.
Kolari tapahtui perjantaina iltapäivällä paikallista aikaa maantietunnelin sisääntulolla.
Saudi-Arabia katkaisi suhteet Syyrian sisällissodan alettua vuonna 2011.
Liikuntajärjestöt vaativat seuraavalta hallitukselta isoja lisäinvestointeja suomalaisten liikuttamiseen.
Tässä jutussa käymme läpi Cristiano Ronaldon tarinan Manchester Unitedin teinitähdestä Al-Nassrin kohupelaajaksi.
Kotihoidon työntekijät löysivät iäkkään naisen ruumiin tämän kotitalosta vain muutama päivä ennen joulua.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kertoo selvittävänsä Oulun yliopistollisen sairaalan potilasturvallisuutta. Epäkohtailmoituksen mukaan psykiatrisista häiriöistä kärsivien nuorten tiloissa ja hoidossa on ollut ongelmia.
Viikissä valmistetaan nyt uudenlaista ”vegaanista homejuustoa”. Se saattaa olla tulevaisuuden ruokahitti – tai sitten ei.
Tilastokeskuksen mukaan lähes 900 000 suomalaista oli köyhyys- tai syrjäytymisriskissä vuonna 2021.
Viime yö oli vuoden kylmin Lapissa. Kittilän lentoasemalla mittari näytti -37,5 astetta, joka on vuoden pakkasennätys.