Ranskan presidentti piti puheen, jossa hän vaati Euroopalta kunnianhimoa ja omavaraisuutta. Ranskalaisjohtaja on joutunut kovan arvostelun kohteeksi niin kotimaassaan kuin kansainvälisillä areenoilla.
Helsingin kaikissa peruskoulussa pitää nyt opettaa tunnetaitoja. Kävimme katsomassa, miten niitä opiskellaan.
Entinen Saksan maajoukkueen keskikenttäpelaaja Mesut Özil on tunnettu ystävyydestään Turkin presidentin kanssa.
Vuonna 1981 syntynyt nainen tuomittiin useista rikoksista vuoden ja kuuden kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen.
Kokoomus on valmistellut muille puolueille parisenkymmentä kysymystä, joihin pitää vastata todennäköisesti ensi viikon alkupuolella.
Poliisi tutkii välieräottelun tapahtumia.
Toimistokiinteistöt ovat vasta toipumassa koronapandemiasta, mutta nyt niihin sijoittaneita uhkaa korkotason nousu, kertoo talouslehti Financial Times.
Poliisi selvittää vainajan henkilöllisyyttä.
Pohjois-Irlannissa viranomaiset ovat varautuneet Yhdysvaltain presidentin vierailuun raskain turvatoimin. Poliittiset jännitteet alueella ovat kiristyneet brexitin jälkeen.
Foreca on ennustanut keskiviikoksi Etelä-Suomeen jopa 15–17 asteen lukemia.
”En ole palaamassa maailmanmestariksi.”
Robert Lewandowski toivoo pääsevänsä pelaamaan yhdessä Lionel Messin kanssa.