BBC ja NPR | Yleisradiot tuohtuivat, kun ne luokiteltiin Twitterissä ”valtion rahoittamiksi”
BBC ja NPR ovat huolissaan siitä, että merkintä valtion rahoituksesta viittaisi niiden olevan valtion kontrollissa.
BBC ja NPR ovat huolissaan siitä, että merkintä valtion rahoituksesta viittaisi niiden olevan valtion kontrollissa.
Remontin arvioidaan valmistuvan marraskuun lopussa 2024.
Juuso Välimäki on luutinut isoja minuutteja Arizonan takalinjoilla. Takana on kausi, josta hän on nauttinut suuresti.
Kentät ovat pois käytöstä kunnostuksen ajan.
Täysistunnon äänestys jouduttiin eduskunnassa keskiviikkona uusimaan yhden kansanedustajan kömmähdyksen takia. ”Oli sekunti aikaa miettiä”, selittää erikoista äänestyskäytöstään Mikko Ollikainen (rkp).
Monelle hoitajalle väkivalta on jatkuvasti osa työarkea. Lyöminen, potkiminen ja sylkeminen on tavallista, ja henkisen väkivallan muotoina ovat hyökkäävä käytös ja solvaukset. Tyksin psykiatrian osastoillakaan väkivaltatilanteet eivät ole harvinaisia.
Bayern München kärsi Mestarien liigassa 0–3-tappion Manchester Citylle, minkä kerrotaan johtaneen pahaan sisäiseen eripuraan.
Joseph Wun mukaan Kiinan johtajat harkitsevat kahdesti ennen kuin käyttävät voimaa Taiwania vastaan. Tästä huolimatta saaren on ulkoministerin mukaan valmistauduttava Kiinan hyökkäykseen.
Remontissa laajentunut Pastis-ravintola tarjosi ranskalaisen elämyksen.